— Olen käyttävä sitä kostoni keinona. Yhtä palavasti kuin sinua rakastan, yhtä leppymättömästi vihaan Melikiä, en senvuoksi, että häntä koskaan olisin rakastanut, vaan siksi, että hän on solvaissut minua, Ssamarkandin ruhtinaan tytärtä!
— Mutta älkäämme taas eksykö valtion asioihin, armaani. Säästäkäämme nämät lyhyet hetket lempemme viehkeille vaatimuksille, sillä kohta rupeaa aamu valkenemaan.
— Niin, tehkäämme se, rakas Abu'l-ganaïm. Mutta sitä ennen täytyy minun vielä sanoa, että kostotuumillanikin on vielä toinen tarkoitus.
— Olet täynnä arvoituksia tänä yönä.
— Kostoni Melikille tarkoittaa vaan palavan kiintymykseni ja lempeni osoitusta sinulle. Tiedät, että Melik ensi kesänä lähtee kuuluisalle Bagdadin-retkelleen.
— Sen tietävät jo muutamat. Mutta hänellä on koko armeija mukanaan silloin. Häntä lähelle on vielä monta vertaa vaikeampi päästä.
— Olkoonpa vaan. Mutta minne eivät fidaavitkaan pääse, sinne pääsen minä. Yksityiselämässä saattaa Melik minua solvaista ja unhoittaa kuka olen. Mutta tältä loistavalta matkalta hän ei voi jättää minua pois. Se olisi julkinen solvaus Smarkandia vastaan, ja Melik on liian viisas, tehdäkseen itsensä syypääksi siihen. Tuolla matkalla olen itse toimiva.
— Tuumasi ovat huumaavan rohkeita…
— Ne ovat rohkeita, mutta niiden täytyy toteutua.
Tämän sanottuaan polki Turkanin pieni silkkikenkäinen jalka vaistomaisesti paksua intialaista mattoa, ja hän jatkoi: