Heidän täten kuljettua hetken, pysähtyi erakko äkkiä ja kääntyi jäljessäkulkevia kohti.
Vohumeno säpsähti hieman, ja hänen epäluulonsa heräsi uudelleen.
Vaistomaisesti hän tarttui tikarinsa kahvaan.
Mutta vanhus käänsi heitä kohti lyhtynsä ja virkkoi salaperäisesti, viitaten kädellään kallioseinämässä oikealle aukenevaa aukkoa:
— Tuolla on kamala paikka.
Ehdottomasti katsoivat Haoma ja Vohumeno aukkoon, johon vanhus antoi langeta lyhtynsä himmeän valon. Nyt näkivät he tämän aukon johtavan pieneen linnanpihan tapaiseen paikkaan, jonka keskellä oli laakeista kivistä muodostettu röykkiö.
— Tuossa Alamutin suurmestari Ibn es-Ssabbach mestautti molemmat poikansa, jotka eivät täsmällisesti noudattaneet hänen määräyksiään — kuiskasi vanhus edelleen.
Kauhun väristys valtasi Kurdistaniin matkustavat heidän tätä kuullessaan. Ja Haomasta tuntui, kuin olisivat he joutuneet Ahrimanin maanalaisiin kuilu-asuntoihin.
Vanhus jatkoi, vielä hiljentäen kuiskauksensa:
— Tämä käytävä oli se, jota myöten ennen kuljettiin rotkosaliin hashish-juhlana. Mutta tuon mestauksen jälkeen tämä paikka kammottaa Ibn es-Ssabbachia, ja senvuoksi on kallioon murrettu eteläpuolelta uusi leveämpi solakäytävä. Nyt täällä vaan joskus kidutetaan niitä fidaaveja, joille suurmestari on määrännyt tavattoman rangaistuksen tai kuoleman. — Nyt, ystäväni, tulee meidän rientää eteenpäin, vielä varovammin, vielä hiljemmin kuin tähän asti!
Juhlallinen kammo mielessä alkoivat Haoma ja Vohumeno taas seurata ijäkästä opastaan. Hetken kuluttua sola laajeni, ja kaukaa näytti himmeä valaistus heijastuvan tähän synkkään rotkoon.