Vohumeno tarkasti aseitaan: tikari, miekka, puukko, suopunki — kaikki oli kunnossa. Hän aikoi kaikesta huolimatta olla varoillaan. Pienimmänkin varmuuden saatuaan vanhuksen vilpillisistä aikeista, oli hän armotta tekevä hänestä lopun. — Täytyipä siis pitää ukkoa silmällä.
Kerivan jätettiin hevosten vahdiksi, majan ovi suljettiin, ja Haoma ja Vohumeno alkoivat vanhuksen perässä astua kaitaa, lumen tukkomaa vuoritietä tuntematonta, salaperäistä päämäärää kohti. Lumentulo oli lakannut, myrskykin melkoisesti tauonnut, ja yksistään kallionaukeemista pohjantuuli pisti esiin jäisen kätensä, silittäen astuvien kasvoja kylmällä hyväilyllänsä.
KYMMENES LUKU.
Salaisen kalliosolan suu oli tiheiden pensaiden peitossa. Nyt vielä lisäksi myrsky oli sen eteen koonnut korkeita kinoksia, niin että ainoastaan seutuun hyvin perehtynyt ja kalliosolan salaisuuden tunteva henkilö saattoi sen löytää. Erakko oli kuitenkin varmasti suunnannut askeleensa sitä kohti. Ja kun hän lopulta pysähtyi ja kääntyi ohjattaviaan vieraita kohti, arvasivat nämät, että nyt oli saavuttu perille.
Vanhus kuiskasi heille:
— Tämä on minun yksinomainen salaisuuteni.
Sitten hän lisäsi yhä kuiskaten:
— Minä kuljen edellä ja valaisen ainakin puolitiehen ahdasta käytävää. Astukaa te varovasti ja hiljaa perässäni.
Samassa vanhus katosi salakäytävän suuhun ja näytti vajoavan joko kinoksiin tai maan alle.
Vohumeno, joka oli päättänyt olla lähinnä vanhusta, hänen liikkeitään valvoakseen, laskeutui umpimähkään alas siihen aukkoon, johon vanhus oli kadonnut. Pian hänen jalkansa kohtasivat vankan maaperän. Kun Haoma oli laskeutunut heidän jälkeensä, näki hän heidän seisovan muutaman askeleen päässä aukosta kaidassa kallioseinien välisessä käytävässä. Erakon mukaan ottama pieni lyhty, jota hän piti ikäänkuin salassa viittansa liepeen suojassa, levitti heikkoa valoa muutaman askeleen ympäristöön astujista. Tässä täytyi kulkea varovasti, sillä kivet, lahonneet puuntyngät ja sora peittivät käytävän pohjan, ja helposti saattoi niihin kompastua. Haoma ja Vohumeno noudattivat oppaansa esimerkkiä, koettaen astua niin hiljaa kuin suinkin, ettei heidän askeltensa kolina ilmaisisi heidän läsnäoloaan.