Lääkärierakon silmissä välkkyi liikutuksen kuvastus. Seuraavassa tuokiossa hänen suunsa meni hymyyn, ja hän nauroi tuota hyvänsävyisää, sisällistä, omituisesti kihisevää nauruaan.
— Allahin haltuun! — toivotti ukko, taas muuttuen vakavaksi.
Kerivan seurassaan, alkoivat Haoma ja Vohumeno ratsastaa vanhuksen osoittamaa polkua pitkin.
* * * * *
Seitsemännen päivän illalla näkivät ratsastajat edessään laaksossa suuren Thabarma-järven.
— Onko senkin rannalla lunta? — kysyi Vohumeno.
— Ei se ole lunta — vastasi Haoma. — Täällä on ilma lauhkeaa. Se on suolakerros, jonka järven vesi luo rannoille. Ja tästä myös varmasti tiedämme saapuneemme Thabarma-järvelle ja läntisten parsien asunnoille, sillä pyhä kertomus sanoo: "Suolarantaisen Thabarma-järven tienoilla syntyi suuri Zoroaster".
Valtava mielenliikutus heräsi Haomassa, kun tämä parseille niin merkillinen seutu aukeni hänen eteensä, ja vastustamattoman vaiston valtaamana hän astui alas ratsunsa selästä ja toimitti lyhyen hartautensa.
Kun he laskeutuivat alas tasangolle, tuli lukuisa lammasparvi heitä vastaan. Pitkiä, käyräpäisiä sauvoja kantavilta paimenilta, jotka olivat parseja, saivat he tietää, missä se Thabarma-järven rantasilta sijaitsi, jotta tavallisesti kuljettiin etäiselle, maanpakoon ajetun kurdilaispäällikön, Mervimin asumalle saarelle.