Haoman ovenvartijalle näyttämä pieni sormus oli päästänyt hänet sisäpihalle, ja siellä hetken odotettuaan sai hän vartijalta kuulla, että kertojatar häntä odotti suuressa etusalissa.
Kun Haoma astui tähän tuttuun huoneeseen, tunsi hän itsensä niin hengästyneeksi ja tunteidensa valtaamaksi, ettei hän aluksi saanut sanaakaan sanotuksi. Anahitan sulous myös tuntui häikäisevän hänen katseensa. Hänen mielestään Anahitan kauneus kuluneen pitkän eron aikana vielä oli lisääntynyt: hänen vartalonsa oli lapsekkaan hennosta tullut neitseellisen siroksi ja solakaksi, hänen kasvonsa muuttuneet sopusuhtaisen täydellisiksi. Ainoastaan silmät olivat entiset, kirkkaat, hyvät ja sanomattoman vienot lapsensilmät.
Anahita seisoi suihkulähteen ammelaidan ääressä ja loi Haomaan tervehdykseksi avoimen katseen täynnä kiitollisuutta ja sydämellisyyttä. Tämä katse, jota Haoma niin kauan oli kaihonnut, saattoi hänet masentuneeseen hämmästystilaan; hän loi alas luomensa ja seisoi siinä kuin rikollinen Anahitan edessä.
Anahita huomasi hänen hämmästyksensä, jota luuli ujoudeksi, ja katkaisi hiljaisuuden, virkkaen:
— Terve tuloasi, Haoma, pitkältä ja vaivaloiselta matkaltasi! Me olemme jo kaikki täällä suuresti kaihonneet paluutasi ja — tietojasi.
Huomattuaan, että Haoma yhä seisoi, lisäsi hän:
— Suvaitse istua, sillä lienet väsynyt matkasi jälkeen.
Hän osoitti lähdeammeen vieressä olevaa korkeata patjaistuinta, jolle Haoma laskeutui istumaan, sittenkuin kertojatar itse oli istuutunut ammeen tasaiselle marmorijalustalle. Anahitan kirkkaasti helähtänyt ääni oli rohkaissut Haomaa; hän loi nyt ylös katseensa ja sanoi:
— Kaikki on hyvin päättynyt. Mervimin syyttömyydestä ei enää voi olla vähintäkään epäilystä. Niin moni parseista, jopa Kurdistanin muistakin asukkaista on valmis todistamaan Jusufia vastaan, kertomaan hänen ilkitekonsa, ja myös valalla puolustamaan Mervimin viattomuutta. Huomiota herättämättä sain kaikki kuulustelluiksi, ja kun kaikki, kuin yksi mies, puhuivat samaa, puolustaen Mervimiä, moittien ja kiroten Jusufia, tuli vakaumukseni lopulta järkähtämättömäksi.
— Paljon olet vaivaa nähnyt, paljon olet uhrannut vieraan asian vuoksi. En minä sinua voi koskaan palkita, vaan olen alati sulkeva sinut rukouksiini, anoen Allahilta sinulle runsasta palkintoa.