— Silmäteräni, oletko jo kosijoiden koetehtävää tuuminut? — vastasi
Nefissa:
— Sille annan käteni, joka tuo minulle sinisen tunturikyyhkyisparin, joka pesii ylimmillä kallionkielekkeillä erämaan laidalla. Mutta en tyydy yksistään kyyhkyispariin, tahdon myös sen pesän, jossa on kuusi elävää poikasta. Ja vielä tahdon suuren hopeanhohteisen simpukan Djebelvuoren yläharjanteilla olevasta syvästä tunturijärvestä. — Sille annan käteni, joka minulle nämät seikat hankkii.
Ja vanha Kuider lähetti kuuluttajia kaukaisimpienkin heimojen luo ilmoittamaan kauniin Nefissan määräämää kosimakoetta.
Kilvan riensivät kosijat erämaan laidalla kohoavan Djebelvuoren rinteille ja yrittivät nousta sen korkeimmille huipuille sinisiä tunturikyyhkysiä pyytämään ja hopeanhohteista simpukkaa vuorijärvestä kalastamaan. Mutta moni suistui alas jyrkiltä rinteiltä, löytäen surmansa syvien kuilujen pohjassa. Joku onnistui pyytämään yhden sinikyyhkyn, joku taas simpukan kuoren, yksi ainoa sai pyydetyksi kokonaisen simpukan. Mutta kun he toivat Nefissan nähtäviksi nämät kokeidensa osanaiset tulokset, hymyili Nefissa heille sääliväisesti ja virkkoi:
— Tässä on vaan osa. Tahdon sinikyyhkyisparin, pesän, jossa on kuusi poikasta ja lisäksi hopeanhohteisen simpukan.
Kosijat hurmaantuivat Nefissan kauneudesta ja syöksyivät uudelleen vaaralliseen yritykseensä. Ja koska heidän epätoivonsa pakoitti heitä vielä suurempiin ponnistuksiin kuin ensi kerralla, suistui nyt moni, joka ensi yrityksellään oli kuoleman välttänyt, syvään kuolon kuiluun.
Näin kului pitkät ajat, ilman että kenenkään onnistui täyttää
Nefissan määräämiä tehtäviä.
Kuiderin linnan vieressä levisi avara, tuuheiden puiden varjostama puutarha. Siinä käyskenteli Nefissa mielellään, usein oikullisten päähänpistojensa johdosta poistuen seuralaisnaistensa parista. Kerran, kun hän oli mennyt tavallista kauemmaksi, vallan lähelle puutarhan ulkomuuria, ja istuutunut lähteen partaalle, huomasi hän äkkiä lähteessä oudon miehen kuvan. Ja kun hän katsahti ylös, näki hän edessään kuluneeseen viittaan puetun miehen, joka kantoi kädessään lintuhäkkiä.
Nefissa peljästyi ja aikoi juuri vetää harson kasvoilleen, kun outo mies viittasi hänelle kädellään ja virkkoi:
— Älä peitä kasvojasi, kaunis Nefissa, minulla on oikeus niitä verhoista vapaina katsella, sillä minun on vihdoin onnistunut täyttää asettamasi ehdot.