— Sen teen, suurherra. Pitääkö minun myös järjestää todistajat tavanmukaisesti saattamaan kertojatarta takaisin hänen linnaansa?
— Se on tarpeetonta. — Kertojatar jää tänne. Hänen äänensä on liian heleä, hänen silmänsä liian kauniit, jotta hän voisi sulkeutua ahtaiden muuriensa sisälle. Hän on tästälähin muuttava ammattia.
Tämän sanottuaan Melik iski Demurille merkitsevästi silmää.
Suurvisiirin pojan mentyä naisia kutsumaan, lähestyi Melik Anahitaa, joka sivulle päin nojaavana, tyrmistyneenä kuiskaili rukouksiaan.
Melikin istuutuessa hänen viereensä, hän kavahti rukouksistaan ja näytti taas aikovan paeta.
Mutta Melik tarttui hellästi hänen käteensä ja sanoi lempeällä äänellä:
— Opit vielä minusta pitämään, siitä olen varma. Sillä olen kohoittava sinut haaremin ylimmäksi. Kaikkien tulee sinua palvella, kaikkien tulee ihanien silmiesi väikkeestä lukea vähimmätkin mielihalusi ja ehdottomasti täyttää ne, jos ne suinkin ovat täytettävissä. Haaremin aarreholvit tulevat olemaan avoinna sinulle; saat valita itsellesi sieltä niin paljon kultaa, helmiä ja hohtokiviä kuin vaan halajat. Juhlatiloissa olet ajava minun rinnallani kultavaunuissa, ja tulevalla Bagdadin retkellä olen Itämaan ruhtinaille ylpeänä näyttävä sinun harvinaista suloasi. Ja kaikki tulevat sinua ihailemaan ja ylistystäsi toistamaan ympäri maanpiiriä.
Anahita kokosi kaiken rohkeutensa ja virkkoi:
— Kaikki aarteesi ja tarjoamasi kunnia eivät saata poistaa häpeää ja Allahin vihaa, jonka aiot vetää itsesi ylitse, ja myöskin minun ylitseni.
Pilarien välistä raskasta verhoa nostettiin nyt, ja Demurin kutsumat naiset, Ferengis etumaisena, astuivat sisään. Notkistettuaan toisen polvensa suurherran edessä, menivät he Anahitan luo.