Omituinen toivonvälke valaisi Haoman otsaa, hän puristi liikutettuna ystävänsä kättä ja virkkoi:
— Miten paljon teetkään minulle, sinä kelpo ystävä!
— Ei ole hetkeäkään hukattavissa — huomautti Demur. — Odota täällä hetkinen.
Menen kutsumaan tänne eunukin ja käsken hänen tuoda sinulle valepuvun.
Demurin mentyä, rupesi Haoma kuumeisesti astumaan edestakaisin pienen huoneen lattiaa pitkin. Outona kuohuivat hänen tunteensa, raivo ja epätoivo taistelivat hurjaa taistelua hänen sisällään, ja levottomana odotti hän joka hetki Demurin paluuta.
Nopeasti palasikin suurvisiirin poika, eunukki seurassaan. Haoma ei myöskään vitkastellut pukiessaan ylleen pitkää punaista eunukki-vaippaa ja suurta avaraa vaaleankeltaista päähinettä. Hän sai ruusuöljyruukun käteensä, ja toverinsa seurassa, joka kantoi hienoja pyyheliinoja — kylpyhuoneen tarpeisiin — alkoi Haoma kulkea vaarallista päämääräänsä kohti.
Jäähyväisiksi hän herttaisesti puristi Demurin kättä.
YHDEKSÄS LUKU.
Se piha, joka sijaitsi valtaistuinpalatsin vieressä, oli Haoman ja hänen kumppaninsa astuessa sille, vallan tyhjä. Haoma päätti siitä, että shaahi ja kansa vielä olivat valtaistuinsalissa. Esteettömästi pääsivät he sisälle shaahin lempipuolison huoneisiin, sillä pääovella ei vielä ollut mitään vartijaa. He kulkivat useampien upeiden huoneiden läpi, joita haaremin ylhäiset palvelijanaiset verhoilla, pehmeillä silkkimatoilla ja kukilla koristivat. Siellä täällä auttoi heitä joku eunukki. Mutta nämätkään eivät kiinnittäneet Haomaan ja hänen kumppaniinsa huomiota, koska luulivat heitä suurvisiirin pojan lähettämiksi apureiksi.
Pienemmistä huoneista saapuivat Haoma ja opas-eunukki avaraan saliin, jossa odaliski-tanssijattaret ja soittajattaret, puettuina kevyisiin ja lyhyisiin hameisiin, odottivat. Anahitaa ja hänen ystävätärtään ei vielä täälläkään näkynyt.