Kun he molemmat saapuivat kylpyhuoneeseen, odottivat Anahita ja
Ferengis heitä verhottuina. Opas-eunukki rupesi kulkemaan edellä.
Seuraavassa tuokiossa astuivat he ulos puutarhaan ja sieltä
salakäytävää myöten pihalle.
Haoma piti Anahitan kädestä kiinni ja hänen valtasuonensa sykkivät oudon rajusti.
— Oletko ollenkaan ajatellut omaa turvallisuuttasi? — uhraat liian paljon minun edestäni — kuiskasi Anahita.
— Sinun edestäsi en koskaan voi tehdä liian paljoa… sillä sinun edestäsi uhraisin iloiten henkeni — vastasi Haoma kuiskaten ja puristi Anahitan pientä kättä lujemmin omaan käteensä.
He olivat kiireisin askelin jo astuneet pihan puolen pituuden, kulkien sen laidalla olevassa pylväskäytävässä. Opaseunukki kääntyi juuri oikealle ja katosi kulman taa, missä salakäytävään johtavan oven piti sijaita. Silloin jähmettyi pakenevien suonissa veri, kun he takanaan kuulivat huudon:
— Tuossa he menevät, tuossa he menevät! Pysähtykää, jos henkenne on teille rakas, shaahin nimessä, pysähtykää!
Tuntui siltä, kuin heidän jalkansa olisivat jäykistyneet, niin etteivät ne kantaneet heitä etemmäksi. Kun he kääntyivät katsomaan taakseen, näkivät he palatsin pääkäytävän ovella kaksi miestä, jotka Haoma tunsi Shirujeksi ja Abu'l-ganaïmiksi. Näiden takana seisoi kuusi mustaa nuubialaista orjaa.
Nopeina kuin nuolet karkasivat orjat pakenevien jälkeen, eivätkä nämät ehtineet monta askelta astua, ennenkuin nuo mustat, tiikerinnotkeat olennot olivat saavuttaneet heidät ja vankasti sitoneet Haoman kädet. Opaseunukki oli päässyt piiloon kulman taakse. Kuultuaan Abu'l-ganaïmin huudon, arvasi hän, että vankeja ajettiin takaa. Ja käsittäen, että oli mahdoton heitä pelastaa, ja uskollisena muistaen herransa Demurin vaaraa, jos hänet avaimineen huomattaisiin, pysyi hän ääneti piiloittautuneena käytävään johtavan muurioven syvennyksessä.
Shiruje ja Abu'l-ganaïm saapuivat nyt heidän luokseen ja Shiruje huudahti kähisevällä mutta voitonriemuisella äänellä Haomalle:
— Menit ansaan, destur mobedin poika! Olen hankkiva sinulle voimakkaamman tuomarin, kuin mitä isävainajasi ja sinä olitte, minulle vääryyttä tehdessänne ja minut tuomitessanne.