Hänen harvahapsinen partansa tutisi levottomana, sanojen kiireisesti pulppuillessa esiin hänen huuliltaan.
— Tokko tämä on ainoa kerta, kun jätät vankiparat niukoille muille? — jatkoi Haoma kuulusteluaan.
— Sen voin vakuuttaa, niin kautta Verethragnan, se on totinen tosi.
— Älä mainitse niin ylhäisiä nimiä väitöksesi vakuudeksi, — varoitti Iredsh. — Tämä seikka on tarkasti tutkittava, ja jos äskeinen väitöksesi huomataan valheelliseksi, olet vaan syyllisyyttäsi raskauttanut vetoamalla Ormuzdin jaloihin henkiin.
Viekas Shiruje aikoi juuri jatkaa puolustustaan, kun Haoma kysäsi:
— Mitä merkitsevät heinät säkkisi pohjalla?
Tämä odottamaton kysymys saattoi Shirujen hämille. Hän mietti hieman, minkä selityksen antaisi. Mutta Iredsh ei jäänyt sitä odottamaan, vaan huusi luokseen erään telttarakennuksien takana illan juhlavalmistuksissa häärivistä palvelustytöistä ja käski hänen pikaan kutsua saapuville Astan, vankien ruoka-annoksien jakajan.
Kuullessaan Astan nimen, jonka destur mobed todistajana saapuville kutsutti, kalpeni Shiruje. Seuraavassa tuokiossa hän kuitenkin hiukan malttoi mielensä ja katsoi soveliaimmaksi antautua armoille. Kääntyen Iredshin ja Haoman puoleen, hän nöyrällä äänellä anoi:
— Antanette minulle tällä kertaa anteeksi, kun lupaan, etten vastedes vankien ruokiin kajoa. Olen köyhä mies. Mitä hyötyä on teillä siitä, että minulle rangaistusta tuotatte?
— Asia on tutkittava ja selvitettävä. Sinä viivyt täällä, kunnes
Asta on ehtinyt tänne saapua, sanoi Iredsh ankarasti.