Shiruje huomasi nyt, ettei muu ollut edessä, kuin tapahtumien kehityksen odottaminen ja kohtaloonsa alistuminen, jos se oli välttämätöntä. Hän laskeusi jalat ristissä istumaan nurmikolle, ja hänen tiheiden kulmakarvojen suojassa piilevät tirkistelevät silmänsä tuijottivat eteensä, mitään erityistä tunnetta ilmaisematta.
Iredsh ja Haoma vetäytyivät takaisin viileän lähteen luo istumaan.
Jo nuorena oli Haoma kuullut puhuttavan niin kutsutuista häpeävangeista, joiden sanottiin olevan kahlehditut vuoristorotkoon. Mutta kaiken, mikä näitä onnettomia koski, pitivät vanhemmat ihmiset salassa. Vanhemmaksi vartuttuaan, sai Haoma tietää, että nämät vangit olivat henkilöitä, jotka uskonnollisista syistä oli elinajaksi kallioseinään kahlehdittu. Vanhoiksi tultuaan he vietiin korkealle vuoren huipulle, josta he syöstiin alas kuiluun. Surkeana elinaikanaan annettiin heille huonoa ruokaa, jopa heitä, riippuen heidän erehdyksensä laadusta, ruoskittiin usein raipoilla.
Monet olivat ne Avestan säännöistä poikkeavat teot, joista tämä parsien pyhä kirja määräsi näin ankaran rangaistuksen. Koiran raatoon kajoaminen, johon vanha Salfer ja hänen poikansa Arasta olivat tehneet itsensä syypääksi, oli Avestan käsityksen mukaan niitä tekoja, jotka eivät maan päällä olleet sovitettavissa. Myöhään yöllä olivat Salfer ja Arasta telttansa pihalta korjanneet pois kuolleen vahtikoiransa pahasti haisevan raadon. He olivat päättäneet tämän jälkeen monasti toimittaa puhdistavia kylpyjä ja toimeenpanna erityisiä sovitusuhreja Ormuzdille tuon vanhan kiellon loukkaamisesta. Sillä seuraavana päivänä oli Salferin tyttären, Sindochtin, ja nuoren Vohumenon kihlajaisjuhla, ja tätä tilaisuutta varten, joka juhlallisesti oli vietettävä Salferin kotilieden ääressä, tahtoi hän poistaa koiranraadon, joka levitti ympäristöön ruttoa tuottavaa hajua. Tänä myöhäisenä yön hetkenä sattui Shiruje olemaan liikkeellä ja näki, miten Salfer ja hänen poikansa Arasta kuollutta koiraa syrjemmälle kuljettivat. Ja seuraavana päivänä Shiruje kiiruhti ilmaisemaan tämän teon herbedeille. Vohumeno, Salferin tyttären sulhanen, ilmestyi Salferia ja Arastaa tuomittaessa herbedien eteen heitä puolustamaan. Ja koska hän siinä parsien ylhäisten pappien kokouksessa lausui tuollaisen rangaistuksen olevan liian ankaran, sekä väitti koko sen Avestan kohdan ihmisten myöhäisemmäksi lisäykseksi, eikä suinkaan Zoroasterin pyhän, ormuzdillisen ilmoituksen tuottamaksi uskon määräykseksi, huudettiin häntä Avestan opin pilkkaajaksi. Ja yhdessä Salferin ja Arastan kanssa tuomittiin hän häpeävangin elinkautiseen vankeuteen vuoristossa. Viisi vuotta olivat nämät kolme onnetonta jo kituneet vankilarotkossaan. Ja ellei kuolema heitä aikaisemmin armahtanut, odotti heitä harmaan vanhuuden ja heikkouden tultua viimeinen huimaava retki vuoren huipulta pohjattomaan kuiluun ja ijäisyyden helmaan.
Tämä muistui Haoman mieleen ja hän kääntyi isänsä puoleen ja virkkoi:
— Minäkin olen samaa mieltä kuin onneton Vohumeno, että tuo vuoristovankien rangaistus on liian ankara, ja että ne Avestan paikat, jotka sellaista määräävät, ovat raakamielisten ihmisten myöhäisempää lisäyksiä.
— Paljon on Avestassa sellaista, — selitti Iredsh — jota meidän aikamme jo vaatisi siitä pois karsittavaksi. Mutta sitkeästi pitävät herbedit puustavista kiinni, ja senpä vuoksi saattaa jokainen parannus varsin hitaasti päästä voitolle.
— Mutta nuo luonnottomat kohdat ovat mitä pikimmin pois karsittavat. Minä tahdon tarmokkaasti tällaisen uudistuksen puolesta taistella. Ja sinä, isäni, varmaan olet minua arvollasi ja neuvoillasi auttava.
— Avullani ja neuvoillani sinua tässä yrityksessä kernaasti tuen. Kuitenkin asia on arkaluontoinen, ja siihen on varsin varovasti kajottava.
— Ensimäinen ja kipein epäkohta on vankien kituva elämä ylhäällä vuoristorotkossa. Heidän ylenmääräinen kärsimisensä ei voi olla Ormuzdille mieluinen, eikä voi hänen valtaansa laajentaa. Se ei voi muuta tehdä, kuin tuottaa Ahrimanille tyydytystä ja lujentaa hänen valtaansa. Tänään on parsien riemupäivä; tänään tulisi tehdä suuri ja jalo teko, joka samalla olisi oikeuden teko. Vuoristovangit pitäisi tänään vapauttaa, sillä liian paljon he jo ovat saaneet kärsiä.