— Siunaan nämät puut pyhien liekkien ravinnoksi.
Näin sanottuaan hän levitti hiilokselle kuivia tamariskilehtiä, jotka seuraavassa tuokiossa leimahtivat ilmiliekkiin, sytyttäen tamariski-pinon palamaan.
Silloin jatkoi Haoma, ojentaen käsiään alttaria kohti:
— Tarjoan ja täytän tämän puhtaan tuliuhrin, Ormuzdin, hyvyyden ja valon ruhtinaan kunniaksi. Sinä, joka alussa loit taivaan loistavat kappaleet, ja auringot, jotta ne levittäisivät maailman avaruuksiin valoansa, elähyttäen luomakuntaa, sinä myös ikijärkesi kautta loit puhtauden, joka on hengenmaailman tuki. Tätä puhtauttasi kohti me kuolevaiset pyrimme, ja niin me sinun kunniaksesi viritämme leimuamaan nämät puhtaat liekit.
Tamariskipino oli nyt syttynyt ilmituleen, ja hiljaisen aamutuulen henkäyksestä nousivat tulikielekkeet kiemurrellen ilmoille. Haoma avasi nyt hopealippaansa ja kaatoi siitä liekkeihin kukkaispölyä. Hyvä lemu tuoksahti tästä ympäristöön ja kellervä savu tupruili esiin tamariskipuiden lomitse. Seuraavassa tuokiossa kohosi taas vaaleansinervä savupatsas suoraan ylöspäin.
Suljettuaan huolellisesti hopealippaan ettei mitään likasta siihen pääsisi, ja asetettuaan sen pois käsistään, jatkoi Haoma:
— Ylevin ja puhtain henki, oi Ormuzd, sinä, hyvyyden ylläpitäjä ja valon luoja, herätä meissä pysyvä tahto liittyä valon puolesta taisteleviin joukkoihisi. Herätä meissä pysyvä tahto liittämään heikot yksityisvoimamme yhdeksi, yksimieliseksi ja lujaksi voimaksi, järkähtämättömäksi taisteluparveksi, joka karkoittaa Ahrimanin synkät sortajajoukot…
— Hän poikkeaa Avestan selvästä, kirjoitetusta sanasta, hän panee omiaan… mutisi Gershasp.
Ja Naotara nyykäytti päätään osoitteeksi, että hän oli samaa mieltä kuin ystävänsä Gershasp.
Gurase, joka seisoi heidän vieressään, ja joka oli kuullut Gershaspin huomautuksen, kuiskasi hänelle: