— Hän on sisähuoneissaan pukeutumassa pientä kotoista juhlaa varten.
— Sen hän tehköön joutuisasti, sillä suurherramme shaahi on paraikaa hänen isänsä luona ja tahtoo viipymättä puhua hänen kanssaan aiotusta metsästysretkestä.
Samassa Demur, joka oli muuttanut ylleen paksusta valkoisesta silkkikankaasta tehdyn viitan, ja sitonut ympärilleen leveän punapurppuravyön, palasi saliin.
— Vie armolliselle hallitsijallemme se viesti, että hänen nöyrin palvelijansa Demur heti rientää hänen käskyjänsä kuulemaan — sanoi Demur, kuultuaan mistä oli kysymys, shaahin palvelijalle. Tämä poistui kiireisesti.
— Ikävä, että Menisheni nyt saa odottaa — huoahti Demur, palvelijan mentyä, lyöden Haomaa olalle. — Seuraa nyt minua isäni odotushuoneeseen. Shaahin lähdettyä pois isäni luota, vien sinut sisälle.
Demurin seurassa alkoi Haoma astua avaroiden marmoripihojen, ihmepuutarhojen ja riippukasvien koristamien pylväskäytävien läpi suurvisiirin asuntoihin, jotka sijaitsivat lähinnä Melik shaahin palatsiryhmää.
KUUDES LUKU.
Suurvisiiri Hassan Ibn Alin avara odotussali oli hovisuojaksi tavattoman yksinkertainen. Paksujen huonetta ympäröivien harmaiden marmoripylväiden välissä ei edes riippunut mitään silkkisiä laskosverhoja, kuten muuten tämän aikuisissa upeammissa huoneissa oli tavallista. Ainoana koristuksena olivat seinä- ja kattomaalaukset sekä permantomosaiikki, jotka kaikki kuvasivat tapauksia ja sankareita Persian muinaistarustosta. Sillä vaikka islam jo aikoja sitten oli voitokkaasti kohoittanut lippunsa Persian hallitustalojen katolle, muistettiin ja harrastettiin rikasmuotoisia ja jännittäviä muinaisiranilaisia kansantaruja.
Mataloita patjaistuimia oli asetettu pilareiden ääreen luoksepääsyä odottavia varten. Nyt oli odotussali melkein tyhjä, sillä siihen päivän aikaan ei suurvisiirillä ollut yleistä vastaanottoa. Melik shaahilla näet oli silloin tapana oman yksityisen käytävänsä kautta mennä suurvisiirinsä luo puhelemaan tämän omassa työhuoneessa. Tämä tuttavallisuus johtui siitä, että Hassan Ibn Ali shaahi Alp Arslanin eläessä, ja ennenkuin hän kohosi korkeaan asemaansa, oli ollut Melikin opettaja. Tästä syystä Melik yhä vielä, lavean ja mahtavan Persian hallitsijaksi tultuaan, suuresti kunnioitti Hassan Ibn Alia, nykyistä taitavinta neuvonantajaansa, kutsuen häntä tuttavallisessa keskustelussa "mestari Hassaniksi." Huolimatta siitä, että Hassan Ibn Alin nuoruuden ystävä, sittemmin juonittelevaksi ja viekkaaksi kehittynyt Ibn es-Ssabbach jo hovissa ollessaan oli monasti koettanut järkyttää Hassanin rajatonta suosiota shaahin tykönä, ei se ollut onnistunut. Alamutin linnan herraksi päästyään, oli Ibn es-Ssabbach lakkaamatta salaisten fidaaviensa avulla jatkanut pyrintöjään. Mutta kaikki hänen ja muiden asettamat ansat, vaikka olivatkin ensin näyttäneet vaarallisilta, olivat kuitenkin kohta lauenneet. Sillä aina Melik huomasi, että Hassan syystä kansalta oli saanut kunnianimen "Nisam-el-mulk" — valtakunnan tuki. Eikä Melik mistään hinnasta tahtonut menettää tätä valtakunnan suunnatonta suojakatosta kannattavaa vankkaa tukipylvästä.
Paitsi Haomaa, jota Demur mennessään sisälle isänsä työhuoneeseen shaahin puheille oli pyytänyt odottamaan etusalissa, oli siellä kuusi sysimustaa, purppurapaitoihin puettua nuubialaista orjaa, joilla oli kookkaat riikinkukonsulista tehdyt viuhkat käsissä. Sitäpaitsi oli vielä kolme henkivartijaa, joilla oli käyrät lyhyet miekat vyöllä ja pitkät, pystyssä olevat keihäät kädessä. Erillä näistä seisoi rikasaseinen tummaverinen mies, jonka turbaanissa välkkyi häikäisevän komeita jalokiviä. Tämä mies oli Melik shaahin henkivartiaston johtaja, haaremin kauneustuomari, visiiri Abu'l-ganaïm.