Hannes Borgista tämä hänen poikansa henkinen ja siveellinen toipuminen oli kuin kaunis elämän antama lahja, jota hän ei ollut rohjennut toivoakaan.
Ja toisena päivänä Väinö kertoessaan puukotuksesta työväentalolla mainitsi, että hänen ja Junun välillä oli syntynyt riita vähäpätöisestä seikasta. Väinö oli pyytänyt Heti Vaaksaa tanssimaan, ja Junu oli temmannut tytön pois hänen käsikoukustaan sanoen, että Heti oli hänen heilansa. Molemmat nuoret miehet olivat illan kuluessa juoneet Junun pirtua. Väinö oli vedonnut Hetiin ja kysynyt, aikoiko hän koko illan tanssia Junun kanssa. Heti oli vastannut, että voihan sitä toki myös muidenkin kanssa, ja siiloin oli Junu vetänyt puukkonsa ja iskenyt sen Väinön poveen. Väinö huomautti isälleen, että hän, joka oli riidan alkaja, tahtoi antaa Junulle anteeksi, niin että hän pääsisi vankilarangaistuksesta. Hannes Borg lupasi puhua tuomarin kanssa, mutta tiesi, ettei rangaistuksen täydellinen anteeksiantaminen voinut tulla kysymykseen, vaikka puukotettu sitä halusikin. Mutta rangaistuksen lievennystä Junu voisi saada.
XXIX
Hannes Borg oli matkalla asemalle vastaanottamaan Elisabetia. Hän aikoi poiketa kirkonkylässä apteekkiin ja näki sen edustalla auton. Siinä istui Aino Vanaja. Hän oli nostanut turkinkauluksensa suojellakseen itseään kylmältä. Hannes Borg, joka tahtoi välttää Eversenin kohtaamista — epäilemättä kapteeni oli sisällä apteekissa — päätti toiste tehdä ostoksensa apteekissa. Mutta hänen tiensä johti apteekkitalon ohi, ja sivuuttaessaan auton hän tervehti neiti Vanajaa, joka hänestä näytti entistään kauniimmalta, mutta jonka kasvoilla oli surumielinen varjo. Samassa kapteeni Eversen tuli ulos apteekin ovesta ja alkoi astua alas portaita. Hän näytti vakavalta ja tervehti tohtori Borgia juhlallisen kohteliaasti.
Poiketessaan asemalle vievälle tielle, Hannes Borg tunsi, että äskeinen lyhyt kohtaaminen oli liikuttanut hänen sisimpäänsä. Syvällä piilevä haava ei vielä ollut ummessa, se alkoi kirveliä vähäisestäkin kosketuksesta…
Elisabetin ja Hannes Borgin jälleennäkeminen asemalla oli mitä herttaisin, niinkuin aina heidän oltua jonkun aikaa erossa.
Elisabet ei matkalla Koivukoskelle ollenkaan kosketellut enonsa välejä neiti Vanajaan, eikä Hannes Borg niihin kajonnut. Hän kertoi sensijaan pojastaan Väinöstä kaiken, mitä oli tapahtunut siitä asti kuin hän hänet näki naapuripitäjässä.
Elisabetin huvilan huoneita oli viikon päivät ahkeraan lämmitetty, ja saapuessaan illan suussa Koivukoskelle, hän näki tuttavallisten valojen tuikkivan ikkunoista, ja seuraavassa tuokiossa hänen pieni kotinsa sulki hänet lämpimään syliinsä.
Seuraavina päivinä Hannes Borg mielihyväkseen näki, miten ystävällisesti Elisabet kohteli Väinöä, joka alussa oli ujo ja harvapuheinen, mutta vähitellen kävi avomielisemmäksi. Ja ennen pitkää Hannes Borg saattoi havaita tämän vaalivan hienon naiskäden hyväntekevän vaikutuksen nuoren miehen koko olemukseen.
Kuultuaan, että Väinöllä poikana oli ilmennyt jonkunverran piirustuslahjoja — perintö Borgin suvulta — Elisabet lupasi antaa hänelle piirustustunteja, ja tämä lupaus ilahutti poikaa ja isää. Väinö saattoi jo liikkua huoneissa ja kävi eräänä päivänä Elisabetin huvilassa katselemassa hänen maalauksiaan.