* * * * *
Myöhemmin aamupäivällä ajoi kapteeni Julius Eversenin auto Elisabetin portaiden eteen. Hän oli sotilasunivormussa, tähtiä rinnassa, ja hänellä oli kädessä iso vihko tummanpunaisia ruusuja, jotka hän sisään astuessaan siron kohteliaasti, kuin entinen hovimies ainakin, ojensi Elisabetille.
Elisabetille tämä käynti ja nämä kukkaset olivat suuri yllätys. Eversen näytti huomaavan sen ja selitti, että hänen ulkomailta erästä tuttavaa myöten tilaamansa herkut ja juomatavarat tuon tuttavan viipymisen vuoksi olivat myöhästyneet, ja että se juhla, jonka hän oli aikonut toimeenpanna maatilallaan saman viikon lauantaina, oli siirrettävä. Tästä oli Eversen tullut ilmoittamaan. Samalla hän pyysi Elisabetia maalaamaan hänen muotokuvansa. Häntä ei oltu maalattu suomalaisessa upseeripuvussa, jota hän eron otettuaan oli oikeutettu kantamaan.
Hän perusteli pyyntöään:
— Työhuoneeni on vallan uudestaan sisustettu. Siinä on erään sohvan yläpuolella tyhjä seinä, ja sen tahtoisin täyttää soturikuvallani.
Hän lisäsi:
— Voinko saada kunnian tulla teidän siveltimenne ikuistamaksi?
Ennenkuin Elisabet vastasi tähän kysymykseen, hän pyysi vierastaan istumaan.
Julius Eversen loi katseen ympärilleen. Hän näytti hiukan ihmettelevän tämän ulkoapäin vaatimattoman talon melkein upeata sisustusta. Elisabetin entinen mies oli heidän avioeronsa jälkeen lähettänyt hänelle hänen kauniit huonekalunsa ja taide-esineensä, ja Elisabet oli osannut järjestää kaikki aistikkaasti tähän uuteen kotiinsa. Hallitsevana huonekaluna hänen salongissaan oli iso Steinway-flyygeli, yksi hänen arvokkaimmista häälahjoistaan.
Heidän istuuduttuaan Elisabet vastasi: