Syötyään päivällisen kello neljän ajoissa hän käski valjastaa Toverin kääsiensä eteen ja lähti matkaan.
Niittytiellä hän kohtasi kapteeni Eversenin autoineen. Eversen oli matkalla Elisabetin luo. Hän käski pysäyttää ajoneuvonsa, ja molemmat herrat tervehtivät toisiaan kylmän kohteliaasti. Eversen kertoi, että hän jo neljä kertaa oli käynyt Elisabetin atelieessa mallina, ja että muotokuva oli hyvin lupaava.
Hannes Borg toivotti työlle menestystä, ja kumpikin jatkoi matkaansa.
Hannes Borg ei ollut ottanut renkipoikaa mukaansa ja istui itse ohjaksissa. Toveri, hänen ripeä hevosensa, oli sekin saanut kokea kapinan tuottamia kärsimyksiä. Punaiset olivat vieneet sen, ja vasta pitkän etsinnän jälkeen vapaussodan päätyttyä se oli löydetty ylen kurjana. Jo kaukaa se oli isännälleen hirnunut, kun se tuotiin kotia. Tyytyväisyydestä ja hyvästä hoidosta se oli taas ruvennut lihomaan ja saamaan kiiltoa karvaansa.
Parisen kilometriä ajettuaan Hannes Borg saapui Forsgrénin mäntymetsään. Täällä pisti heti silmään, miten erinomaisesti se oli hoidettu. Jokaista puuta oli sopivalla tavalla oksittu ja yleensä vaalittu kuin elävää olentoa. Puut olivatkin metsänhoitaja Forsgrénin ystäviä. Ken niitä laiminlöi tai vahingoitti, sai hänet raivoihinsa. Ja täynnä paheksumista hän joskus puhui siitä, kuinka monet maanviljelijät meillä haaskaavat metsiään, näitä maamme kauneimpia koristuksia ja suuriarvoisinta kansallisomaisuuttamme.
— Se on suorastaan anteeksiantamatonta laiminlyöntiä — näin muisti Hannes Borg Forsgrénin kerran huudahtaneen — ettei pidetä mitään huolta uuden kasvun hankkimisesta hakatun sijalle!
Kun he kerran yhdessä olivat kulkeneet tuollaisen umpimähkään haaskatun metsäalueen ohi, oli Forsgrén virkahtanut:
— Tämä on hirvittävää raakuutta ja luonnon rumentamista. Ainoastaan meillä kyetään sellaiseen!
Erottuaan toimestaan valtion metsänhoitajana ja vetäydyttyään syrjään maatilalleen, oli Forsgrén entistä suuremmalla lämmöllä antautunut hoitamaan metsiään, puutarhaansa ja mehiläisiään.
Hannes Borg saapui nyt Forsgrénin vihannes- ja hedelmäpuutarhan kohdalle. Se oli mallikelpoisessa kunnossa, ja hän muisteli kiitollisena, että hän metsänhoitaja Forsgrénilta oli saanut ensi virikkeen perustamaan Koivukoskelle vihannes- ja hedelmäpuutarhan, joka vähän myöhemmin oli menestynyt niin hyvin, että hän saattoi myydä lähistölle, jopa kaupunkiinkin, puutarhatuotteitaan, siten saaden sievät lisätulot.