Siirryttiin sinne. Forsgrén uhkui innostusta mehiläisiinsä.
Hän huudahti:
— Ne ovat ihmeellisiä yhteiskuntaolentoja, nuo mehiläiset! Kaiken ne uhraavat yhteiskuntansa hyväksi. Yksilö sinänsä ei niille ole mitään, yhteiskunta on kaikki kaikessa.
— Mutta onko se nyt sedän mielestä ihannetila? kysyi Aino Vanaja. —
Minä puolestani harrastan ja kannatan yksilön oikeuksia.
— Niinkuin ne muka muuten jäisivät kannatusta vaille! ilkkui metsänhoitaja. Sinulla, esimerkiksi, pikku ystävä, on sitä yksilöllistä itsetietoisuutta vallan riittämiin.
— Sitä tarvitsee henkilö, joka aikoo ryhtyä valloittamaan itselleen sijaa näyttämöllä, huomautti hymyillen Hannes Borg.
— Onko tohtori ollut ystävällinen ja luvannut antaa Ainolle neuvoja? kysyi epäröiden rouva Forsgrén.
— Tohtori on ollut kerrassaan suuremmoisen ystävällinen. Saan käydä
Koivukoskella ja tohtori on luvannut suositella minulle kirjoja.
— Toivon, että vielä saat tämän lapsukaisen käännetyksi pois turhuuden tieltä, hymähti metsänhoitaja.
— Mieheni ei ymmärrä eikä rakasta taidetta niinkuin Aino ja minä, selitti Fredrika rouva.