— Pyytäkää hänet tänne sisälle, sanoi Elisabet.
Aino Vanaja näytti ihmettelevän tätä. Elisabet huomasi sen ja selitti:
— Tuo nainen on yksi niitä poloisia, jotka punaisten kiihoittajat ovat opeillaan myrkyttäneet. Hänen katkeruudestaan huolimatta olemme tohtori Borg ja minä koettaneet kohdella häntä lempeästi, toivoen, että hän lopulta muuttuisi sovinnolliseksi.
Hetken kuluttua Vappu palvelijattaren opastamana tuli sisälle. Hän jäi seisomaan oven pieleen, niiasi ja katsoi epäröivänä ympärilleen, tietämättä, miten tämä kunnia tuli hänen osakseen ja mitä sanoa.
Elisabet meni hänen luokseen, tervehti häntä kädestä ja sanoi:
— Mitä Vapulle kuuluu? Joko Vapun terveys on parempi?
Vappu vastasi, äänessä lempeämpi sävy kuin mihin Elisabet oli aikaisemmin tottunut:
— Alkaahan se menetellä, kun jo jaksaa kävellä vähän pitemmälle. Ja kun rouva silloin puhui työstä, niin tulin sitä tiedustelemaan.
— Täällä Koivukoskella on kyllä Vapulle työtä, ja puhumme siitä sitten. Vappu tulee nyt ensin juomaan kahvia.
— Enhän minä toki näin hienossa paikassa… kelpaahan se minulle kyökkikin…