— Vappu tulee nyt vaan tänne istumaan. Elisabet vei hänet kahvipöydän ääreen, sai hänet kursailun jälkeen istumaan ja kaatoi hänelle kahvia. Vappu joi halukkaasti höyryävää lempijuomaansa ja söi vahvasti vehnäleipää. Sen ohella hän loi ihmettelevän katseen ympärilleen ja virkkoi hetken kuluttua:
— Mutta onpa sillä rouvalla täällä nättiä. Juotuaan muutaman kupin kahvia Vappu kävi avomielisen puheliaaksi:
— Enhän muuten olisi tullut työtä kysymään, mutta kun olen ollut huono ja se poikani Junu nyt on poissa kotoa. Sanovat, että se ansaitsee hyvin tukkitöissä ja että sillä on lisätulojakin. Se Tuomas kertoi, että se on ruvennut pirtutrokariksi…
Vappu pelästyi, että oli tullut kertomainnossaan omasta pojastaan maininneeksi sellaista, mikä saattoi käydä hänelle vaaralliseksi ja ehätti lieventämään:
— En kuitenkaan usko, että se pirtua myy, sillä onhan se kiellettyä ja vaarallista työtä. Ihmiset puhuvat niin paljon, eivätkä ajattele, että puheillaan vahingoittavat toista. Paljon se Tuomas kuitenkin sanoi Junun liikuttelevan rahoja, mutta ei siltä kuitenkaan näy liikenevän minulle lähettää, kun en vielä ole saanut penniäkään ja olen elänyt puutteessa…
Elisabet käytti tilaisuutta kääntääkseen tämän Vapun ikävän kokemuksen hänelle opetukseksi:
— Vappu huomaa nyt, että se, mitä Vappu sanoo sortamiseksi, ei tule herrojen puolelta. Oma poikanne ei teitä auta, vaikka tietää, että olette sairas ja kärsitte puutetta. Kaikki riippuu siitä millaiset ihmiset ovat, eikä siitä mihin säätyluokkaan he kuuluvat. Toinen tahtoo auttaa lähimäistään, toinen ei.
Hannes Borg huomasi, että Aino Vanaja Vapun ja Elisabetin puhuessa näytti välinpitämättömältä. Hän selaili hajamielisesti korukantista kirjaa. Oli ilmeistä, että Vapun läsnäolo hänestä oli vastenmielinen.
Kun Vappu oli poistunut keittiön puolelle, sanoi Aino Vanaja:
— En voi sille mitään, että tunnen inhoa, kun joudun kosketuksiin punikkien kanssa. Kapinan aikana toimin sairaanhoitajattarena ja tulin nähneeksi kuinka petomaisesti he olivat kiduttaneet kuoliaaksi vankejaan.