Teen juotuaan Eversen nousi ja hyvästeli emäntää ja tohtori Borgia. Kuljettaja pani auton töksähtelemään, hovinherra upposi pehmeään nahkapatjaan, ja hetken kuluttua hän oli kadonnut näkyvistä.
II
Hannes Borg muisti, että metsänhoitaja Forsgrén häntä odotti ja kysyi lähtiessään: — Vieläköhän ehdimme tänä iltana käydä verkot kokemassa. Forsgrén viipyy tavallisesti myöhäiseen.
Elisabet vastasi:
— Aion valvoa tänään ja kirjoittaa muutamia välttämättömiä kirjeitä.
Voimme tavata myöhemminkin, jos tahdot.
Metsänhoitaja Forsgrénin käynnit olivat Hannes Borgille tervetulleet. Sillä vaikka kummankin harrastusmaailma oli erilainen, oli ajatusten vaihto heidän välillään virkistävä.
Metsänhoitaja istui puutarhanpuoleisella kuistikolla teelasinsa ääressä. Hänellä oli yllään vihreällä kauluksella ja vihreillä rinnusliepeillä koristeltu takki ja päässä kapealierinen huopahattu. Tämä ulkoasu sai hänet muistuttamaan tyrolilaista alppimetsästäjää.
— Hyvää iltaa ja terve tulemaasi pitkistä ajoista, huudahti Hannes Borg. — Onpa hauska, että veli vihdoinkin on terve ja että taas saa nähdä sinut noin reippaana!
— Mutta kovalle se tauti otti. Ajattele, että minun täytyi piileskellä pari viikkoa metsässä, nukkua heinäladossa, jopa yksi yö ladon lattian alla, kun punaiset kävivät siellä kotitarkastuksella.
— Se ei suinkaan parantanut vanhaa leiniäsi.