— Niin kauan kuin minä olen kotona, hän voi olla täällä, mutta minun lähdettyäni ulkomaille hänen luonnollisesti on mahdotonta jäädä tänne ihmisten puheiden tähden. Mutta mitä arvelet siitä, jos minä muotokuvan valmistuttua lähtisin saattamaan häntä hänen äitinsä luo? Voisin varsin hyvin tehdä sen sillä verukkeella, että lähden pienelle virkistysmatkalle.
— Se ei luullakseni asiaa parantaisi. Eversenillä olisi kyllä keinonsa ottaa selville Aino Vanajan olinpaikka, ehkä hän jo tietääkin, missä hänen äitinsä asuu. Ja ennen pitkää Aino Vanaja ikävystyisi syrjäisellä sydänmaan seudulla, tuntisi pettymystä taidetuumiensa raukeamisesta ja voisi silloin olla altis lankeamaan Eversenin pauloihin.
Hetkeksi Hannes Borg vaipui mietteisiin ja sai äkkiä tuuman, joka loi ilonvälkkeen hänen kasvoihinsa.
— Kuulehan, hän huudahti. Kun sinä tarjouduit saattamaan neiti Vanajaa, heräsi minussa ajatus, jonka ehkä voit hyväksyä. Etkö suostuisi siihen, että hän sinun seurassasi ja suojeluksesi alaisena lähtisi ulkomaille näyttämöopintojaan jatkamaan? Onhan minullakin säästöjä puutarhaviljelykseni tuottamista varoista. Voisin kustantaa hänen matkansa.
Elisabet karkoitti epäröimisensä ja vastasi:
— Luonnollisesti, jos minä vaan olen oikea henkilö häntä saattamaan ja suojelemaan. Hän on ikäisekseen harvinaisen itsenäinen, kuuntelee tosin toisen mielipiteitä, mutta menettelee enimmäkseen oman päänsä mukaan. Mutta ehkä hänellä sentään saattaa olla jotain hyötyä minusta, ja sinä voit minulta saada tietoja hänen opintojensa kulusta.
Täynnä kiitollisuutta Hannes Borg puristi Elisabetin kättä ja sanoi:
— Olen äärettömän iloinen siitä, että hän saa matkustaa juuri sinun kanssasi. Sen paremman oppaan huostaan en voisi häntä uskoa.
Hän kävi äkkiä vakavaksi ja jatkoi:
— Kunhan hän vaan itse on halukas lähtemään. He kuulivat askeleita ullakkohuoneen portaista ja seuraavassa tuokiossa Aino Vanaja astui sisälle. Hänen tarkka silmänsä huomasi jotain erikoista opettajansa kasvoissa.