Hannes Borg päätti heti ilmaista hänelle ehdotuksensa. Elisabet vetäytyi hienotunteisesti viereiseen huoneeseen.
— Sisarentyttäreni — näin alkoi Hannes Borg — on päättänyt siirtää alttaritaulun maalaamisen tuonnemmaksi ja heti teidän muotokuvanne valmistuttua lähteä ulkomaille. Tästä heräsi minussa se ajatus, että teillä nyt olisi hyvä tilaisuus matkoihin tottuneen sisarentyttäreni seurassa lähteä ulkomaille opiskelemaan. Olette epäilemättä huomannut, kuinka lämpimästi… harrastan… taidepyrkimyksiänne. Toivon siis, että ette pahastu, jos tarjoudun kustantamaan matkanne ja kuuden kuukauden kestävän oleskelunne ja opintonne Münchenissä.
Heleä riemu kuvastui Aino Vanajan sinisissä silmissä, jotka loistivat kuin kaksi tähteä.
— Onko tämä totta, vai onko se unta! hän viimein huudahti. — Mutta ei, se ei ole mahdollista, enhän ole ansainnut sellaista hyvyyttä.
— Emme puhu sellaisista. Teette minut hyvin iloiseksi, jos suostutte ehdotukseeni. Kun palaatte ulkomailta, ei teidän liene vaikeata päästä työskentelemään jollakin huomatuista näyttämöistämme.
Aino Vanaja näytti hetken miettivän. Sitten hän virkkoi:
— Ainoastaan yhdellä ehdolla saatan vastaanottaa jalomielisen tarjouksenne: että saan nuo rahat lainana ja että annan teille niistä takaajien nimillä varustetun velkakirjan.
— Emme puhu lainoista ja velkakirjoista. Pääasia on, että nyt sopivan tilaisuuden tarjouduttua voitte tutustua ulkomaan näyttämötaiteeseen ja suurempiin oloihin. Münchenissä saa nähdä hyvin hyvää taidetta, ja toivon, että ystäväni Vincenzo Oliva ottaa teidät oppilaakseen. Silloin epäilemättä näette taiteen vallan uudessa valossa. Hän on itse ihmeellinen taiteilija ja erinomainen näyttämötekniikan opettaja.
Ensi kerran huomasi Hannes Borg Aino Vanajassa suurta, välitöntä mielenliikutusta. Hän riensi opettajansa luo ja painoi lämpimästi hänen kättään, voimatta saada lausutuksi ainoatakaan kiitollisuuden sanaa.
* * * * *