— Enkä minä niitä hänen rahojaan rukoile, oli Vappu sanonut, pitäköön ne itse, kun on niin kitsas. Kyllä minä sentään, vaikka vähän vaivaisesti, itseni elätän, kun nyt taas kykenen työhön. —
Pitäjällä jo yleisesti kerrottiin, millaista salaista ammattia Junu harjoitti. Ja vaikka nämä huhut joutuivat viranomaistenkin korviin, he eivät puuttuneet asiaan, jopa kerrottiin, että moni heistäkin kuului Junun ostajapiiriin. Kauppias Herhilä, joka julkisen kauppaliikkeensä ohella harjoitti samallaista salaista sivuhommaa ja joka karsain silmin katseli tätä paikkakunnalle ilmestynyttä kilpailijaa, puhui Junusta ympäri pitäjää, tuomiten hänen "rikollisen ammattinsa". Hän toivoi täten kääntävänsä pois epäluulon ja huomion omasta laajalle levinneestä salakaupastaan ja mahdollisesti saavansa kilpailijansa syrjäytetyksi.
Pantuaan alulle suoviljelyksensä Hannes Borg päätti lähteä tervehtimään metsänhoitaja Forsgrénia, jota ei ollut pitkään aikaan tavannut. Kirkkaana syyspäivänä, hevosen ollessa ajossa, hän läksi jalan kulkemaan Kuuselaan. Metsä molemmin puolin tietä oli jo verhoutunut erivivahteisiin keltaisiin väreihin. Ilma oli kuulakka, aurinko paistoi iloisena. Hannes Borgin kaiho, joka raskaan ruumiillisen työn kestäessä oli hellittänyt, virisi taas kalvavaksi kivuksi. Vastattuaan Elisabetin ja Aino Vanajan kirjeisiin ei hän vielä ollut saanut heiltä tietoja, vaikka jo oli kulunut viikkoja hänen kirjeidensä lähettämisestä. Verhotuin sanoin hän oli tulkinnut hehkuvat tunteensa. Minkä vaikutuksen ne olivat tehneet? Mitä oli Aino Vanaja vastaava? Mutta eihän Elisabetiltakaan vielä ollut saapunut toista kirjettä. Sellaista tilaisuutta kuin viimeksi, lähettää kirjeet kuriirin mukana, ei tietysti joka päivä tarjoutunut.
Kun hän näitä miettien astui tietä edelleen, tuli metsänhoitaja Forsgrén ajaen häntä vastaan. Forsgrén oli matkalla Koivukoskelle, ja molemmat naurahtivat tälle yhteensattumalle.
— Koivukoskelle on lyhyempi matka, huomautti Hannes Borg. Lähdemme sinne, eikö niin? Ehkä voimme käväistä suollanikin, niin saan sinulta lupaamasi neuvot.
Hannes Borg nousi rattaille ja he alkoivat yhdessä ajaa köröttää Koivukoskelle. Forsgrén kertoi nyt lopullisesti tehneensä osaviljelyskontrahdin erään nuoren pehtorin kanssa.
— Olen tehnyt tämän välikirjan vaan vuodeksi — varovaisuuden vuoksi. Tahdon kokeilla. Jos olen tehnyt tyhmyyden, syytän sinua.
— Enpä luule, että osaviljelyksellä voit hävitä enempää kuin arentimiehesi kautta, joka ei suorittanut vuokraansa.
— Tiedät, että olen vanha koiranhammas. Luonnollisesti otan tämän kokeilun kokonaan omalle vastuulleni. Minä kyllä olen etupäässä käytännön mies, ja niinkuin sinun veroisesi idealisti kai ajattelee: kuivasti erittelevä järjenmies. Mutta silti on minussakin pisara idealismia tai oikeammin mielikuvitusta.
— Se pisara on melkoinen, veliseni. En koskaan ole pitänyt sinua kuivana järkeilijänä; luulen että tuo järkeilysi etupäässä koskee pintaa. Syvemmällä sinussakin käyvät tunne-elämän aallot, vaikka ne eivät ole niin herkät liikehtimään kuin minulla. Ja suorastaan kadehdin tuota luonteesi tasaisuutta ja tyyntä harkintaasi elämän eri tiloissa.