Lämpimin terveisin Elisabet.'
Hannes Borg oli tahallaan säästänyt Aino Vanajan kirjeen viimeiseksi. Ja vieläkin hän viivähti, ennenkuin aukaisi sen. Hän teki sen sitten nopealla saksien leikkauksella, kuin teon ainakin, joka oli päättäväisesti ratkaistava. Hän luki:
'Kunnioitettava Tohtori!
Monet uudet ja voimakkaat vaikutelmat ovat täällä suuressa maailmassa täyttäneet mielen. Mutta olen huono kynäilijä niistä näin kirjeessä kertomaan. Tahdon kaikkein ensiksi mainita, että professori Vincenzo Oliva oli erittäin ystävällinen ja hyväksyi minut oppilaakseen. Hän haavoittui sodassa ja ontuu lievästi vasemmalla jalallaan. Mutta mikä oivallinen plastiikanopettaja hän silti yhä vielä on. Olen ihastunut hänen opetukseensa, ja hän on mairittelevasti puhunut näyttämöedellytyksistäni. Hänen oppilaansa ovat jaetut kahteen ryhmään, vasta-alkajiin ja edistyneihin. Olen saanut katsojana olla läsnä jälkimäisten harjoituksissa, ja nähdessäni kuinka paljon he jo osaavat, on kunnianhimoni paisunut entistään suuremmaksi. Tahdon taiteen alalla aikaansaada jotain etevää ja tunnustusta ansaitsevaa. Onhan kaikki toistaiseksi vaan alulla, mutta kun pääsen pitemmälle, toivon voivani siitä Tohtorille jotain kertoa.
Kaikesta tästä odottamattomasta ja mielenkiintoisesta, joka on tullut osakseni, saan yksinomaan kiittää Teitä, herra Tohtori. Enkä tiedä, miten koskaan saatan palkita luottamuksenne ja tarpeeksi osoittaa kiitollisuuttani.
Professori Oliva lähettää parhaat terveisensä ja lupaa pian
kirjoittaa.
Kunnioittaen ja kiitollisena:
Aino Vanaja.'
Tämä kirje, muuten niin ilahuttava sisällykseltään, herätti Hannes Borgissa jonkunlaista pettymystä. Aina vaan tuota ylenpalttista kunnioitusta ja kiitollisuutta! Hän olisi toivonut jotain hellää sanaa, jotain viittausta kaihoon, jommoista hän itse Müncheniin kirjoittamassaan kirjeessä oli ilmaissut. Mutta kun hän oli hetken asiaa ajatellut, johtui hänen mieleensä, ettei neiti Vanaja todennäköisesti tätä ensimäistä kirjettään kirjoittaessaan vielä ollut ehtinyt saada Hannes Borgin kirjettä, hän kun ei siitä maininnut mitään, ja ettei Hannes Borg suoranaisesti ollut ilmaissut hänelle tunteitaan, joten tällä nuorella naisella ei ollut aihetta hellien tunteiden esille tuomiseen.
XX
Saadakseen vastapainoa henkiselle työlleen ja ikävälleen Hannes Borg oli alkanut ottaa osaa suon ojittamiseen. Lisäksi hän köyhille ojankaivajille tahtoi siten todistaa, ettei hän ylenkatsonut sellaista työtä. Ojankaivajien joukossa oli pari hänen iltakoululaistaankin. Vapun Junulle, joka taas oli ilmestynyt paikkakunnalle, hän niinikään oli tarjonnut tätä työtä. Mutta Junu oli ylimielisesti vastannut, että muka metsätöissä oli ansainnut niin hyvin, ettei hänen pitkiin aikoihin tarvinnut olla työn orja. Hänellä oli uusi tummansininen sheviotti-puku, kiiltonahkaiset pitkävartiset saappaat, kaulassa räikeänpunainen silkkihuivi ja päässä harmaa Borsalino-hattu. Hän ei asunut äitinsä mökissä, vaan oli vuokrannut itselleen huoneen kirkonkylästä. Hän seurusteli kaiken ajan, joka jäi yli salaisesta pirtu-kaupasta, pahamaineisen torpantytön, Heti Vaaksan kanssa. Äitiään hän harvoin kävi tervehtimässä, ja Vappu, joka usein kävi töissä Koivukoskella, valitti tohtori Borgille, että hänen oma poikansa, joka nyt oli tullut hyviin varoihin, vaan silloin tällöin antoi köyhälle äidilleen rovon.