— Se on aika elävästi maalattu, hän virkahti. — Kuulehan, sinä taidat olla oikein pikiintynyt tuohon tyttöön.
Hannes Borgia ei miellyttänyt tuo Forsgrénin käyttämä sana "pikiintynyt" eikä hänen huomautuksensa leikillinen sävy. Olihan tunne, joka hallitsi häntä, siksi vakava.
Hetken kuluttua hän vastasi:
— Voinhan sen sinulle, vanhalle ystävälleni, tunnustaa. Minä, neljäkymmentäviisi-vuotias mies, olen häneen rakastunut hehkuvasti kuin nuorukainen.
— Koska nyt puhumme asiasta avoimesti, ehkä et pahastu, jos sanon mielipiteeni suoraan. En luule, että tämä tunne saattaa sinua onnelliseksi.
— Se on mahdollista. Mutta se on elämäni tähänastinen voimakkain tunne.
— Siksipä sitä vielä enemmän pelkään. Epäilemättä tunnet Aino Vanajaa puutteellisesti. Hänellä on vallan erikoinen luonne, hän on itsepäinen ja lujatahtoinen. Et muuten ehkä tiedä, että hän on avioton lapsi. Hänen äitinsä oli tyttönä harjoittelijana maaseutukaupungin postikonttorissa. Tiedettiin, että hänellä oli suhde kaupunkiin majoitetun venäläisen varusväen ylhäiseen upseeriin. Puhuttiin kreivistä tai ruhtinaasta. Heti suhteen alettua hän alkoi käydä hienosti puettuna. Viimein tuo ylhäinen upseeri kyllästyi lemmittyynsä ja siirtyi Venäjälle. Köyhälle postineidille syntyi tyttölapsi. Se oli Aino Vanaja. Äiti, vaimoni serkku, on hiljainen, miellyttävä ihminen, hyväsydäminen, mutta heikko luonteeltaan. Hänellä ei ole muuta vikaa, kuin että hän on koreilunhaluinen ja tuhlaa vieläkin pienistä tuloistaan melkoisen osan hienoihin vaatteisiin. — Tämä piirre — elämänkoreuden tavoittelu — on ainoa, jonka Aino Vanaja on äidiltään perinyt. Muut ominaisuudet: kaunis ulkomuoto, hyväpäisyys, tahdonlujuus, lienevät perintöä isältä, jota hän ei ole nähnyt. Tuo mies ei koskaan ole tiedustellut entisen lemmittynsä olinpaikkaa ja suhteensa seurauksia.
— Se on mielenkiintoinen, romantillinen tarina. Jos olet kertonut sen minulle siinä tarkoituksessa, että tunteeni muuttuisivat, olet osunut väärään.
— Ethän toki ajattele pyytää Aino Vanajaa vaimoksesi?
— Se on luja aikomukseni. Jo ennen hänen lähtöään ulkomaille aioin ilmaista sen hänelle. Mutta pelkäsin, että hän katsoisi tuttavuutemme liian lyhytaikaiseksi. Mutta suurin syy tunnustukseni siirtämiseen on nuoruuteni onneton suhde.