— Oletko viime aikoina kuullut mitään pojastasi?
— En. Tuo poloinen oli sekaantunut kapinaan punaisten puolella. Asiamies, jonka kautta olen hänen olojaan tiedustellut, on saanut selville, että hänet oli pakoitettu punakaartiin, ettei hän kuitenkaan ollut tehnyt mitään rikosta, mutta että hän jonkun aikaa oli istunut vangittuna, ja että hänet päästettiin vapaaksi, kun tutkimus ei todennut mitään raskauttavaa. Hänen nykyisestä olinpaikastaan en toistaiseksi ole saanut tietoa. Ja minussa on herännyt kovia tunnonvaivoja siitä, etten näinä viime vuosina enempää ole häntä etsinyt saadakseni hänet takaisin luokseni.
— Olithan aikaisemmin tehnyt kaiken häntä nostaaksesi. Mutta hän oli ja on luultavasti parantumaton renttu. Muistatko millaisessa tilassa hän takavuosina tuli tänne, juopuneena, repaleisena, uhkaavana?
— Sen muistan. Ja juuri silloin, huolimatta hänen kurjasta tilastaan ja uhkamielisyydestään, olisi minun pitänyt sulkea hänet isän syliini ja pidättää hänet täällä. Että en sitä tehnyt, se oli rikokseni. Ja minun täytyy koettaa, jos se vielä suinkin on mahdollista, korjata laiminlyöntini. Siinä pääsyy, joka on estänyt minua pyytämästä Aino Vanajan kättä.
— Ne arvelut ovat turhat Aino Vanajaan nähden. Jos hän kiintyy johonkin ihmiseen — jos hän yleensä voi kiintyä — en luule, että sinun entisyytesi saisi häntä epäröimään. Päinvastoin luulen, että hän pitäisi sellaista mielenkiintoisena ja "pikanttina". Mutta toistan vielä kerran: onnea se avio ei sinulle tuota. — Luulen, että voimakas kiintymys matkaansaa enemmän kärsimystä kuin onnea — jos kaksi suuresti erilaista luonnetta liittyy toisiinsa.
* * * * *
Kun Hannes Borg illan suussa oli saattanut metsänhoitajaa hänen ajoneuvoihinsa, kohtasi hän pihakuistikon portailla miehen, jonka ulkomuoto herätti hänen huomiotaan. Nyt hän muisti, että Samuli Aura oli maininnut erään naapuripitäjän miehen odottavan keittiössä. Tuo mies oli noin kolmikymmenvuotias, hyvin kalpea ja kärsivän näköinen. Hänen nimensä oli Veikko Aavikko ja hän sanoi, että hänellä oli asiaa rouva Elisabet Borgille, jonka asuinpaikkaa hän kauan oli hakenut.
— Rouva Elisabet Borg, sisarentyttäreni, on tätä nykyä ulkomailla ja palaa kotiin vasta joulun jälkeen, sanoi Hannes Borg. — Mutta kenties voitte ilmaista asian minulle, hänen läheiselle sukulaiselleen.
Mies näytti joutuvan ymmälle. Hetken mietittyään hän vastasi:
— Se on vähän sellaista yksityistä asiaa, joka minun on toimitettava sille rouvalle itselleen.