Ja kääntääkseen puheen toisaalle hän jatkoi:
— Olisin samalla tilannut häneltä kuvan, kun hän kuuluu olevan niin taitava kuvien tekijä. Nuori veljeni sai surmansa kapinassa. Minulla on mukana hänen valokuvansa, että jos sen mukaan voisi suurentaa kuvan ja tehdä siitä oikein värikuvan, kun minä hyvin muistan millainen tukka ja minkäväriset silmät hänellä oli.
Hän oli puhunut hengästyneesti, mielenliikutus oli moneen kertaan tukahuttanut hänen äänensä.
Nyt vasta Hannes Borg oikein huomasi, kuinka syvästi surulliset tuon miehen kasvot olivat ja hän virkkoi:
— Puhun siitä sisarentyttärelleni, kun hän joulun jälkeen palaa kotiin, jos ette katso voivanne minulle sitä asiaanne ilmaista. Ehkä saan osoitteenne, niin ilmoitan teille milloin voitte tulla häntä tapaamaan.
Veikko Aavikko kaivoi esiin povitaskustaan pienen repaleisen muistikirjan, kirjoitti osoitteensa, repäisi irti lehden ja ojensi sen Hannes Borgille.
— Millä puolella velivainajanne oli? kysyi Hannes Borg.
— Valkoisella. Ja minä onneton kun jouduin punaisten puolelle ja kun minun täytyi nähdä miten he hänet ampuivat.
Nyt hän ei enää voinut hillitä itseään, vaan purskahti itkuun, peittäen käsillään kasvonsa. Koko hänen ruumiinsa vapisi, ja hän nyyhkytti rajusti.
Hannes Borg pyysi häntä sisälle ja koetti rauhoittaa häntä. Vasta pitkän hetken kuluttua hän senverran tyyntyi, että saattoi jatkaa puhettaan: