— Elinikäni kadun, että menin sille puolelle. Luulin, että he tuottaisivat kansalle onnea, mutta kun näin, kuinka he omilta kansalaisilta ryöstivät, kuinka polttivat taloja ja kiduttivat kuoliaaksi viattomia ihmisiä… silloin silmäni aukenivat ja kirosin sen hetken, jona jätin vaimoni ja lapseni ja yhdyin punaisiin.
— Te olette siis vakavasti katunut tätä tekoanne?
— Antaisin henkeni, jos saisin sen teon tekemättömäksi. En koskaan saa mielestäni veliparan epätoivoista katsetta, kun he laahasivat hänet ammuttavaksi. Se näky vaivaa minua yöt ja päivät. Maatessani näen pahoja unia, ja usein veljeni kalpeat kasvot ilmestyvät eteeni syyttäen minua. Kun kuulin, että tässä asuu tohtori, päätin jäädä odottamaan ja kysyä, että kun ne tohtorit parantavat ruumiin tauteja, niin eivätkö ne osanne parantaa sielunkin tauteja.
Hannes Borg selitti hänelle olevansa "viisauden tohtori" ja ettei hän osannutkaan ruumiin tauteja parantaa. Mutta sielun tautien hän luuli keventyvän puhumisesta ja lohdutuksesta.
Veikko Aavikko valitti vielä, että monet hänen kotikylässään vieroivat häntä "punikkina" ja että hänen oma vaimonsakin oli käynyt hänelle kylmemmäksi.
— Siinä he tekevät väärin, sanoi Hannes Borg. Jos katumuksenne on vilpitön, ja sitä en epäile, tulisi heidän päinvastoin teitä kunnioittaa. Jos tahdotte, käyn paikkakunnallanne ja puhun vaimonne kanssa.
Veikko Aavikon alakuloisille kasvoille tuli ilonväike ja hän virkkoi:
— Se olisi liian suuri vaiva herra tohtorille! Millä minä sen voisin palkita?
— Emme puhu palkinnosta. Minulle on suuri ilo, jos voin teitä auttaa.
Ilta oli heidän keskustellessaan pimennyt ja tohtori Borg kehoitti Aavikkoa jäämään Koivukoskelle yöksi. Hiukan kursailtuaan tämä suostui tarjoukseen. Ylikamari lämmitettiin ja siihen valmistettiin Veikko Aavikolle vuode. Illallisen jälkeen tohtori Borg saattoi vieraansa yläkertaan ja sanoi toivotettuaan hyvää yötä: