Täytyi siis taas malttaa mielensä ja odottaa. Kohtaamiseen ei enää ollut kuin kolmisen viikkoa. Silloin hän oli saava varmuuden, joka, vaikkakin se olisi kuinka musertava tahansa, kuitenkin oli parempi kuin tämä kiusallinen epätietoisuus.
Alakuloisena hän läksi Kuuselaan ja tavallista vaiteliaampana hän otti osaa yksinkertaisen jouluaaton viettoon. Tarkalla naisvaistollaan Fredrika rouva tajusi, että Hannes Borg oli suruissaan ja arvasi, että hän ajatteli Aino Vanajaa. Hienotunteisesti hän vältti koskettelemasta kaikkea, mikä olisi johtanut ajatukset ja puheen hänen ulkomailla olevaan serkkunsa tyttäreen.
Mutta kursailemattoman suoraan kuin aina metsänhoitaja Forsgrén illallispöydässä virkahti:
— Oletpa sinä, Hannes, suuresti muuttunut. Enpä olisi luullut, että sinä, vakava mies ja filosofi, vielä todenteolla rakastuisit.
Rouva Forsgrén, joka katsoi miehensä huomautuksen sopimattomaksi, koetti sovitella:
— Mieheni laskee joskus leikkiä. Tohtorin ei pidä pahastua hänen puheistaan.
Ja Forsgrén, joka Hannes Borgin ilmeestä huomasi, että asia oli vakava, rupesi kertomaan Eversenistä:
— Siellä Louhivaaran hovissa alkoivat asiat jo käydä huonosti, kun ei kapteeni Everseniä kuulunut. Hänen pehtorinsa, jolta varat juokseviin tarpeisiin loppuivat, kierteli pitäjällä koettaen lainata. Hän kävi minunkin luonani. Tässä vähää ennen joulua kapteeni viimein palasi Tanskasta. Maanmittari Haavisto kertoi minulle, että kapteeni tämän matkan jälkeen on muuttunut. Hän on käynyt vakavammaksi, ei enää järjestä hurjia juominkejaan ja on alkanut harrastaa tilansa ja tehtaansa hoitoa.
Kohta illallisen jälkeen Hannes Borg kiitti ja hyvästeli Forsgrénin puolisoja. Paluumatkalla renkipoika itsekseen ihmetteli tohtorin vaiteliaisuutta, hän kun aina ennen tällaisilla ajoretkillä oli ollut puhelias…
* * * * *