Jouluaatto oli tullut, eikä odotettua vieläkään kuulunut.
Forsgrénin puolisot olivat kutsuneet Hannes Borgin Kuuselaan jouluaattoillaksi. Iltapäivällä hän vietti lyhyen hartaushetken palvelusväkensä kanssa. Ennen hänen lähtöään Kuuselaan saapui postissa Aino Vanajalta kirje.
Hannes Borg luki:
'Arvoisa Tohtori!
Pyydän anteeksi, että Tohtori näin kauan on saanut odottaa vastaustani viime kirjeeseenne. Se, mitä siinä puhuitte, oli minulle odottamatonta ja on antanut minulle niin paljon ajattelemista, etten vieläkään ole siitä selvillä. Antakaa minulle vielä aikaa selvitellä tunteitani. Mutta suokaa minun nyt jo tunnustaa, että heti tutustumishetkestämme asti olen asettanut Teidät hyvin korkealle. Teidän persoonallisuutenne, älynne ja laaja sivistyksenne ovat minussa herättäneet sekä syvää kunnioitusta että teihin verrattuna oman persoonani vähäarvoisuuden tietoisuutta. Ja minun on tunnustaminen, etten kykenisi tyydyttämään sitä ihannetta, joka syvällä mielessänne kytee. Pidän itseäni arvoituksena. Ihmiset sanovat minua kylmäksi. Ehkä en sentään ole kylmä, niinkuin pinnalta päättäen saattaa luulla. Mutta kieltämättä luonteessani on paljon ristiriitaista.
Laskelmieni mukaan olen jo 15 päivänä tammikuuta kotimaassa. Opintosuunnitelmani on hiukan muuttunut. Kaikesta tästä on helpompi suullisesti keskustella, jos Tohtori silloin tahtoo minua tavata.
Ilmoitan Teille vielä varmemmin tulopäiväni ja toivon sitten saavani tietää, missä haluatte minut tavata, Helsingissä vaiko Koivukoskella. Silloin teen Teille tiliä opintoajastani täällä ulkomailla.
Syvästi kiitollisena ja kunnioittaen:
Aino Vanaja.'
Tämä kirje ei ollut erityisen rohkaiseva. Tuo "miettimisaika" vaikutti tympäisevältä. Oliko Hannes Borgin viime kirjeen sisällys todella ollut odottamaton, vai oliko puhe siitä ainoastaan kohteliaasti verhottua epäystä?