Kun Veikko Aavikko vaimonsa seurassa astui tupaan, loisti tyytyväisyys hänen kalpeista kasvoistaan.
Hän kätteli vierastaan sydämellisesti ja sanoi vaimolleen:
— Helena, laita nyt vieraalle ruokaa ja pane kahvipannu tulelle.
Herra tohtori on tehnyt halvalle talollemme liian suuren kunnian.
* * * * *
Vasta illan suussa Hannes Borg teki lähtöä. Sitä ennen hän oli kauan puhunut kahdenkesken Helenan kanssa, kehoittaen tätä sovinnollisuuteen sekä vaikuttamaan naapureihin, että hekin inhimillisesti kohtelisivat Veikkoa. Niinikään Veikon kanssa hän keskusteli pitkään heidän kävellessään katselemassa hänen karjaansa, hevosiaan ja lähimpiä viljelysmaita. Aavikko valitti, että hänen maanviljelyksensä kapinan jälkeen oli jäänyt takapajulle, hän kun itse oli ollut huonoissa voimissa ja hänen kelpo renkinsä oli kaatunut vapaussodassa. Hannes Borg tuli silloin ajatelleeksi, että hän ehkä myöhemmin saisi Veikko Aavikon innostumaan osaviljelykseen.
Veikko Aavikko tuli heitä vähän matkaa saattamaan. Kun he saapuivat sille aukealle mäenrinteelle, johon Hannes Borg tulomatkalla oli pysähtynyt, saattoi selvästi huomata, että Aavikko joutui mielenliikutuksen valtaan. Ja hän osoitti pengermällä olevia ristejä sanoen:
— Tuohon hautasin veljeni, jonka punaiset ampuivat ja… ja tuohon erään toisen kapinassa surkeasti surmansa saaneen…
XXIV
Lunta oli satanut jo aikaisemmin, marraskuun lopulla ja joulukuun alussa. Mutta se oli sulanut. Jouluun oli nyt vaan muutama päivä, ja luonto oli sitä vastaanottaakseen verhoutunut puhtaaseen lumipukuun, joka tällä kertaa tuntui pysyvältä.
Hannes Borg oli hartaasti odottanut poikansa Väinön tuloa Koivukoskelle. Jopa hän kärsimättömänä pitkästä odotuksesta oli aikonut lähteä naapuripitäjän Ahtialan taloon poikansa olinpaikkaa tiedustelemaan. Mutta hän hylkäsi tämän tuuman, ajatellen, ettei pakko auttaisi, ellei hänen poikansa vapaasta tahdostaan tulisi.