— Atsokin on petturi, huusi Nunnus. — Sitokaa hänetkin.
Atso sidottiin Alobrandin tammen viereiseen tammeen.
Dabrel huomautti:
— Köydet ja vyöt ovat liian heikkoja siteitä näin tärkeille vangeille. Heillä saattaa olla vakoilijakumppaneita tai ystäviä, jotka yön aikana voivat leikata poikki heidän siteensä ja päästää heidät irti. Tuotakoon siis kylästä rautakahleet.
Yleinen hyväksyvä murina nousi tästä, ja pari orjaa lähetettiin kahleita noutamaan.
Silloin Nunnus taas löi noitarumpuun ja rupesi puhumaan:
— Olen käynyt tarkastamassa ennekäärmeiden merkkejä. Merkit ovat pahat ja ankarat.
— Mitä merkit ilmaisevat? kysyi Dabrel.
Jännityksellä ja vaieten kuuntelivat kaikki.
— Manalan jumalat ovat närkästyneet. Siitä huono onnemme, siitä heimoamme uhkaava tuho.