Omituista muuten, ajatteli hän, ettei Nunnus, tuo vanha kettu, jo ollut hereillä ja ettei hän ollut saapunut tammikkoon samoissa tarkoituksissa kuin Dabrel. Mutta ukko oli yöllä ahkerasti maistellut olutta ja nukkui kai vielä pohmeloaan.
Kun Dabrel palasi kylään, valmistautui paraillaan kaksi melkoisen mieslukuista soturijoukkoa lähtemään Ervin ryöstäjää takaa-ajamaan. He päättivät Nunnuksen neuvon mukaan mennä kahteen eri suuntaan.
Dabrel ravisti päätään ja ajatteli:
— Paha on sotakuntoisen väen poistua, jos vihollinen on korvessa väijyksissä.
XIII.
Kuten Piesko oli arvannut, kallistui aurinko lounaaseen, kun hän Ervin seurassa saapui Ykskylän linnan portille. Jo heidän lähestyessään kaukaa vainioiden rajalla, olivat muurilla tähystelevät vartijat heidät huomanneet ja uteliain katsein seuranneet heidän tuloaan. Saavuttuaan suurelle linnanportille, he pysähtyivät ja rupesivat käsillään viittaamaan muurilla oleville sotureille. Nämä tunsivat tulijat liiviläisiksi, näkivät että he olivat aseettomia, mutta eivät kuitenkaan tietäneet mitä piti tehdä. Heidän epäröidessään, Ervi otti esiin valkean huivin ja rupesi sitä heiluttamaan. Nyt poistui yksi vartijoista linnanpäällikön luo asiata ilmoittamaan. Tämä käski soturin mennä kysymään mitä liiviläiset tahtoivat. Tuokion kulutti soturi palasi linnanpäällikön luo ja kertoi että portilla odottava nainen oli liiviläisten heimopäällikön tytär, joka tahtoi puhua linnanneiden kanssa.
Konrad von Meindorf käski tuoda vieraat huoneesensa. Tyttärensä
Gertrudin hän niinikään kutsui luokseen.
Oudoksuen ympäristöään ja pelokkaan näköisenä Ervi astui Pieskon seurassa linnanpäällikön huoneeseen.
— Sanot olevasi liiviläispäällikön tytär, virkkoi von Meindorf. —
Mikä on asiasi?
— Seuralaiseni Piesko voi todistaa että olen heimopäällikön, Vietson tytär. — Tulin täältä apua saamaan Alobrandille ja omalle heimolaiselleni, Atsolle. Heidät on vangittu korvessa ja heidät uhrataan tänä iltana elävinä manalan jumalille.