* * * * *
Talven he olivat eläneet ahkerassa työssä ja ponnistuksissa. Kevät oli tullut, myrskyt olivat lakanneet, aurinko hymyili, ja koko tämä meren ympäröimä ja suojaama pieni maailma henki rauhaa, uuden elämän toivoa ja iloa.
Oli herttainen iltahetki. Meren pinta oli sileän tyyni, se heijasti ihmehohteitaan ja soitteli sulavan pehmeitä vaalean punasinerviä värisoinnoksiaan.
Koko Gervederin kyläkunta oli ollut nuottaa vetämässä — Alobrandkin oli ollut mukana. Hän ei karttanut työtä, vaan oli usein raatamassa vähäisen kyläkunnan mukana. Runsas kalasaalis oli juuri vedetty rannalle tyynestä vedestä, ja suunnattoman suuri nuotta oli pantu kuivamaan rantahiedan patsaille. Tyytyväisinä ryhmittyivät kalamiehet lepäämään rantakiville.
Alobrand katseli hurmaantuneena ääretöntä ulappaa. Hän tunsi nyt, kuten monasti ennenkin, halua puhua liiviläisille. Hartaina he häntä aina kuuntelivat, pitäen häntä johtajanaan ja opettajanaan. Ja varsinkin Atso seurasi tarkaten hänen jokaista sanaansa, pelokkaana, ettei hän ainoatakaan niistä menettäisi.
Alobrand, joka oli hylännyt munkkikaapun ja pukeutunut pitkään siniseen liiviläisviittaan, osoitti kädellään ulapalle ja puhui:
— Rauhaa meille henkii meri, kevätlupauksia se meille antaa. Tämä uusi kotimme on meille jo rakas, sillä olemme sen itsellemme hankkineet omalla työllämme ja ponnistuksillamme. Lohduttakoon tämä uusi koti mieliänne, kun synnyinseudun kaiho sydämenne valtaa. Meidän ei tarvitse pelätä, että, väistyttyämme pois sodan melskeistä ja julmasta työstä, käsivartemme ja jäntereemme veltostuisivat, sillä terästyväthän ne taistelussa karua luontoa ja syysmyrskyjä vastaan. Käyttäkäämme uljuuttamme tästälähin taistellaksemme luonnon vastustavia voimia vastaan, teroittakaamme älyämme poistamalla sitä mikä luonnossa on järjetöntä, järjestämällä, mikä on hajanaista. Ja avatkaamme mielemme katsomaan ja ihailemaan luonnon nuorteata ihanuutta, joka paraikaa katseitamme hurmaa, ja heltykäämme sen pehmeistä käsistä, jotka paraikaa hellämielisesti poskiamme hyväilevät…
Hän tunsi sydämessään sellaista lepoa ja tyydytystä, jota ei muistanut ennen kokeneensa. Hän, joka nuorena oli uneksinut laajaa vaikutusalaa, maailman voittoretkeä, tunsi nyt itsensä onnelliseksi tässä pienessä vaikutuspiirissä. Sillä hän tiesi, että he kaikki häntä rakastivat ja häneen luottivat. Ja tämä tieto herätti hänessä hehkuvan innon heidän henkiänsä avartamaan ja jalostamaan.