Alobrand Gertrud von Meindorfille.
Alobrand ja Atso lähettävät sinulle ja Erville sydämelliset
terveisensä. Kaunis tekonne on lämmittävä ja kirkastava mieltämme
kuolinpäivään saakka. Suloinen on pelastus ja vapaus suurten
kärsimysten ja synkän toivottomuuden jälkeen. Olemme liittyneet
Gervederiin ja hänen jaloon sukuunsa ja aiomme heidän kanssaan
matkata kauas meren takaisille maille. Toivomme, että siellä
saamme elää vapaina vainosta. Eläkää terveinä ja saavuttakaa
paras mahdollinen maallinen onni! Jääkää hyvästi, muistoanne
siunaamme.
Gertrud piiloitti kirjeen aarrelippaaseensa. Kyyneleet puhkesivat esiin, ja hän itki kauan, itki kunnes kyyneleet helpoittivat hänen suurta ja auttamatonta kaihoansa.
Sitten hän kulki yläpuutarhaan ja poimi sieltä kukkia, viedäkseen ne tapansa mukaan äitivainajansa hautakappeliin. Mutta hän tunsi, että hänen suuri kaihonsa nyt kokonaan täytti hänen mielensä, ettei hän voinut muuta harrastaa eikä muuta ajatella, ja hän nousi kukkineen muurin reunalle. Näkörajalla kohosi liiviläiskorpi ja sen yläpuolella siinti vaaleansininen syyshohteinen taivas. Gertrudin mielessä välkkyivät Atson lapsellisen kirkkaat, ihmettelevät sinisilmät, ja hän tunsi, ettei hän niiden ilmettä koskaan voisi unhoittaa, vaikka hänen rakkausunelmansa oli haihtunut kuin elämän pettävä hymylupaus ja vaikka hänen salaperäinen korpi-ihanteensa notkean metsäkauriin tavoin ainaiseksi olikin kadonnut metsän pohjattomaan syvyyteen.
Hän siroitti poimimansa kukat alas muurin laidalle, kuihtumaan kellastuvassa luonnossa, samoin kuin hänen sydänilonsa kukat olivat kuihtuneet ja kuolleet.
XVI.
Alobrand ja Atso olivat Gervederin ja hänen sukunsa kanssa — kaikkiaan kolmattakymmentä henkeä — veneessä kulkeneet ison matkaa Väinäjokea pitkin merta kohti. Sitten he olivat soutaneet maihin joen vasemmalle rannalle, kätkeneet veneensä metsään, ottaneet työaseensa ja tavaransa ja lähteneet astumaan meren rannalle. He olivat välttäneet menemästä Riian kaupunkiin, jossa olisivat voineet joutua vaaroihin ja selkkauksiin, ja olivat korvessa tehneet pitkän kaarron eteläpuolitse kaupunkia. Viimein olivat he onnellisesti saapuneet laakealle hietaiselle merenrannikolle. Siellä he olivat tavanneet Ykskylään matkustavat kauppiaat, joita myöten Alobrand oli lähettänyt Gertrudille kirjeensä.
Siinä Gervederin miehet ja Atso alkoivat uutterasti rakentaa lautta-alusta, jolla aikoivat purjehtia meressä sijaitsevaan Kurjensaareen. Miesten rakentaessa alusta, naiset valmistivat ruokaa.
Ennen syyskuun loppua oli alus valmis, ja etelätuulen puhaltaessa lähti joukkio purjehtimaan Kurjensaarta kohti. He kiersivät sen pitkän eteläisen niemen ja laskivat maihin länsirannalle, missä korkeat kalkkikivikalliot kohottavat vankat muurinsa suojaksi Itämeren aaltoja vastaan.
Liiviläissukuiset saaren asukkaat ottivat heidät hyvin vastaan, myönsivät heille asumasijoiksi vähäisen ranta-alueen, ja antoivat heille luvan kalastaa — tästä tosin vaatien melkoista kalaveroa. Ja ennenkuin talvi tuli, olivat he rakentaneet itselleen yksinkertaiset majat rantametsän suojaan.