Runoilija kavahti pystyyn; hänen silmänsä säihkyivät.
— Minä voin vakuuttaa maisterille…
— En ole kysynyt Sahralta mitään, ärjäisi Sundberg iskien nyrkkinsä pöytään. Syntyi hiljaisuus.
— Ei minun tapoihini kuulu jäädä suotta pois koulusta, sanoi Filosoofi hillitysti. Hänen äänensä värisi loukkauksesta.
— Parasta tuoda sairaustodistus, määräsi Susi jyrkästi.
Tunti kului painostavan mielialan vallitessa. Runoilijalla oli täysi työ estäessään vihaansa kuohahtamasta. Filosoofi tuijotti tarkkaamattomana pulpettiinsa; hänestä kaikki oli yhdentekevää.
Tuskin oli Susi ovesta ulkona, kun Runoilija huudahti:
— Nyt, pojat, Susi teki sellaisen tempun, joka on kalliisti maksettava. Hyi saamari! Ruveta epäilemään Filosoofia.
— Mitäs tyhjiä, sanoi Filosoofi väsyneesti. — Saanhan minä tuoda todistuksen.
— Niin tuotkin, kivahti Runoilija. — Ja tuot sen sellaisen, että tuntuu. Minä kirjotan sen itse, ja luokka saa sen hyväksyä.