Runoilija raotti varovasti taskuaan… Tuokion kuluttua räpytteli varpunen ikkunassa pyrkien vapauteen. Kaikkien huomio kohdistui siihen… Samaan aikaan lensi paperipallo Runoilijan kädestä Martti Rannan avonaiseen pulpettiin…
Opettajain harkinnan lopputulos oli se, että varpunen oli lentänyt sisään avonaisesta venttiilistä.
* * * * *
Samana iltana, kävelyltä palattaessa, sanoi Martti Ranta Runoilijalle:
— Pelkäsinhän minä, mutta hyvin se kävi… Älä kuitenkaan viitsi sanoa toisille. Koetan harrastaa tästä lähtien saksaa. Minulla on nyt enemmän aikaakin, kun äiti on terve.
— Rupea sinä siitä kielestä suomentelemaan. Sekin auttaa paljon.
— Niin kai… No, terve nyt!
Runoilija meni sisään, ja Martti lähti hiljalleen astuskelemaan. Kuun kapea sirppi loisti korkealta, selkeältä taivaalta. Sen säteet leikkivät kimmeltäen jääpuikoissa, jotka päivällä olivat tippuneet. Ilma oli ihmeen raikas ja tyyni.
Martti ehti jo syrjäiselle kotikadulleen, kun hän huomasi yksinäisen olennon kulkevan edellään. Vartalo ja käynti näyttivät kovin tutuilta… Lyhdyn valopiirissä Martti näki selvemmin ja tunsi Filosoofin.
— Minnekähän Filosoofi nyt; hän ei mennytkään kotiin? Olisikohan hänellä minulle asiaa? ajatteli Martti jouduttaen askeleitaan.