Vihdoin sanoi Runoilija synkällä ja väsyneellä äänellä:
— Ainakin minä olen jo kyllästynyt. Jo varemmin sain karsseria rikoksesta, jota en ollut tehnyt, ja nyt taas…
— Eikö Sahra aio kärsiä rangaistusta, mitä? kysyi Ringblom hämmästyneenä ja suuttuneena.
— Kyllä minä istun. Mutta samalla otan eron koulusta.
Ringblom ällistyi, Runoilijan ääni kuulosti niin vakuuttavalta. Hän vastasi hiukan ivallisesti:
— Onko asia niin vakavata laatua? Koetetaan sitten miettiä… Menkäähän nyt luokkaanne.
Runoilija kumarsi ja kääntyi. Jokinen, joka koko ajan oli äänettömänä, mutta sitä suuremmalla mielenkiinnolla seurannut keskustelua, hiipi hänen perässään, uskaltamatta vielä käytävässäkään mitään kysyä huonotuuliselta toveriltaan. Kun he astuivat luokkaan, katsoi Filosoofi terävästi tulijoita kasvoihin. Mutta Runoilijan piirteet ilmaisivat vain jonkinlaista väsynyttä välinpitämättömyyttä, ja Jokisen pyöreä naama oli yhtä sileä ja pilvetön kuin ainakin.
Maisteri Björk oli jo tullut ja saksantunti alkanut. Hän oli tuonut mukanaan pienen kirjasen. Ström, puotityttöjen Don Juan, luki paraikaa:
"Die Potsdamer."
"Nicht selten wird es behauptet, die Potsdamer wären…"