— Ahaa, jänis! murahti Tenu.
— Sinullapa on hyvä isä, sanoi Kannan Martti, hiljainen mies,
Filosoofille.
— On, vastasi poika sydämestään.
Syntyi hiljaisuus.
— Kuulkaas, pojat! kuiskasi Filosoofi yhtäkkiä. — Lauvantaina Monte
Carloon! Minulla on perin tähdellisiä asioita… Eikö totta,
Runoilija?…
Sahra nyökkäsi.
— En viitsi nyt ruveta selittämään. Puhun sitten. Huomenna sovitaan tarkemmin.
Ilta kului ja pojat tekivät lähtöä. Filosoofi kuiskasi Runoilijan korvaan:
— Jää sinä!
Runoilija hämmästyi. Hän katsoi arasti, mutta epäilijän terävyydellä ystävänsä kasvoihin ja näytti miltei vastenmielisesti suostuvan.