Päivän työ ei siis ollut erittäin raskas, mutta joka hetki oli kiusaavan tarkasti täytetty touhulla. Mitä tarkoitti tämä tuskallinen pikku-tarkkuus, äärimmilleen kehitetty täsmällisyys ja alinomainen hyörinä? Oliko se aijottu opettamaan miestä säntilliseksi ja kärsivälliseksi, vai tahtoiko se estää häntä ajattelemasta, kaipaamasta, uneksimasta, koska tämänlaatuisen sielullisen toiminnan väitetään olevan sotilaalle turmioksi? —
Vietettyämme vapaatunnit mikä missäkin — ja osan aikaa kulutti tietenkin illallinen — läheni jälleen maatapanon siunattu hetki.
Niin oli aamusta ja ehtoosta tullut ensimäinen päivä.
3.
SUNNUNTAI.
Sunnuntaina sai nukkua seitsemään asti.
Kun aamukahvi oli juotu, nouti A-luokka sunnuntaipukunsa, jääkärin univormun, varastohuoneesta, missä sitä arkipäivinä säilytettiin. B-luokka sai tyytyä harjoitteluvormuun, jonka kuitenkin tuli olla mitä huolellisimmin puhdistettu.
Puoli kymmenen aikaan oli tavallisesti tarkastus, jossa kunkin tuli esiintyä ulosmenokunnossa. Katsottiin oliko parta ajeltu, tukka lyhyt — jakauksen paikkakin oli määrätty, vasemman silmän kohdalle — ja mies yleensä siisti ja puhdas. Senjälkeen harjoiteltiin kunniantekoa noin tunnin ajan, sitten saivat — pojat palata tupiin, jotka lauantaina oli perinpohjin pesty ja järjestetty, odottamaan hyvää sunnuntaipäivällistä lihapaisteineen ja marjahilloineen. Iltapäivä oli useimmiten vapaa, joskus kuitenkin tehtiin yhteisiä kävelyretkiä. Jaettiin lupalippuja kyliin ja läheisiin kaupunkeihin; aluksi kaikille, loppuaikoina vain ylennetyille miehille.
Päivällisen jälkeen kokoontui omista kyvyistä muodostettu torvisoittokunta parakkien edustalle esittämään joitakuita kappaleita. Saatiin kuulla suomalaista musiikkia, olipa täällä sävelletty pataljoonalle oma marssikin. Vihreätakkeja parveili joka taholla. Ja kaikkialla kuuli heidän puhuvan kotimaasta, milloin entisiä elämänsä vaiheita kertoillen, milloin vakavampia asioita pohtien. Ne olivat yksinkertaisia tyyniä sanoja, usein leikillisiä ja huvittavia, mutta siitä huolimatta kuulsi niiden alta suuri isänmaanrakkaus ja alistunut kaipuu. — Toiset istuivat lukusaleissa, joita kullakin komppanialla oli yksi. Näihin huoneisiin oli sijoitettu piano, seinillä oli sotakarttoja ja pöydillä runsas joukko saksalaisia sanoma- ja kuvalehtiä. Suomalaisia lehtiä saatiin tänne perin vähän, nekin saapuivat vanhentuneina ja hävisivät kuin kulta varkaan taskuun.
Balttilaiset, joita pataljoonassamme — useiden meikäläisten mieliharmiksi — oli parisenkymmentä, seurustelivat etupäässä vain toistensa kanssa, ja olihan se luonnollista jo kielenkin perusteella. Suomalaiset nimittivät heitä juutalaisiksi, eivätkä tuntuneet heitä oikein kärsivän; sitävastoin olivat he hyvissä väleissä majurin kanssa, jota heidän kielitaitonsa ja notkeaselkäisyytensä miellytti. — Meikäläisten suureksi tyydytykseksi osoittautuivat nämä lipevät herrat rintamalla aika pelkureiksi.