— Mistä kysytään?
— Kolttakoskelta, herra insinööri.
Kun hän palasi, oli hän väsähtäneen ja kalpean näköinen, mutta jatkoi esitystään entiseen tapaan.
Kun kokous oli päättynyt, huomautti satamainsinööri:
— Mitä! Aikooko herra insinööri heti lähteä? Tokihan edes ruokaa hiukan?
— Onhan veturi valmiina? kysyi Jäkälä vältellen.
— On kyllä. Mutta minä pyydän…
— En voi viipyä. Vaimoni on hukkunut, vastasi Jäkälä vaikeasti ja hiljaa, katsoen syrjään.
Silloin sivummalla seisoneen Kivimäen graniittinaama ensi kertaa osoitti ällistystä. Hänen huulensa raottuivat hiukan ja pienet silmät rävähtivät pari kertaa. Sitten hän otti Jäkälän pienen matkalaukun ja kantoi sen sanaakaan sanomatta veturiin.
* * * * *