Kunniamerkkejä kiinnitettäessä yleisö tarkasteli henkeä pidättäen niiden saajia. Jäkälän kasvot verhosi kuin usva; hänen silmissään oli kaukainen ilme, niinkuin hän ei olisi kuullut mitään. J. V. Laakso näytti täsmälleen siltä kuin olisi hän halunnut sytyttää sikarin. Liir seisoi hieman hajasäärin kuin laivan kannella ja liikutteli leukojaan kuin olisi hän purrut mälliä. Pankkiiri Kasken hienostunut naama oli kylmä ja ilmeetön, kuten maailmanmiehen ainakin.
— Hyvät herrat, valtion päämiehenä olen nyt täyttänyt mieluisan tehtäväni. Mutta yksityisenä ihmisenä, tämän juhlivan kansanjoukon nähden, minä tahdon kumartaa teidän edessänne. Ottakaa vastaan syvimmän kunnioitukseni vakuutus.
Yleisö hämmästyi presidentin viimeisiä sanoja; sen valtasi mielenliikutuksen huumaus; useat naiset nyyhkyttivät. Sitten tapahtui jotakin omituista. Ei seurannut fanfaareja, eikä meluavia hurraahuutoja. Sensijaan alkoi torvisoittokunta soittaa Maamme-laulua. Lakit lensivät päästä; kukaan ei hievahtanutkaan; vallitsi kuolon hiljaisuus; vain pääskyset kiertoilivat korkealla kirkkaan taivaan alla.
Keskuspoliisin päällikkö, joka ei antanut minkään tapauksen saattaa itseään tasapainosta, kuiskasi hiljaa kulkulaitosministerin korvaan:
— Huomaatteko onyx-neulat? Ne kiinnittävät mieltäni paljoa enemmän kuin Valkoisen Ruusun merkit.
Ministeri tarkasteli yhtiön miehiä. Jäkälän neulassa, yläpäässä, kiilui pieni kultainen pilkku kuin kruunu; se oli kultainen ilveksen käpälä.
— — —
Sitten toimitti piispa vihkimisen kiitos- ja rukousmenoineen. Yleisö kuunteli sitä avopäin ja liikkumattomana, mutta mielenliikutus katosi ja rauhallinen tasapaino palasi.
Sitten mentiin juhla-aterialle. Presidentti seurueineen söi toisen luokan odotussalissa. Mieliala oli hilpeä, lasketeltiin sukkeluuksia. Paistiin päästyä pidettiin suuri puhe isänmaalle ja kilistettiin.
— Huh, marjamehua! huudahti J. V. Laakso kesken kaiken niin äänekkäästi, että Kaski nyhkäisi häntä kylkeen.