— Herra ministeri, anomus on kuitenkin sitä laatua, ettei sitä voida palauttaa yksinkertaisella epäävällä päätöksellä. Siihen nimittäin liittyy asiakirjoja, karttaluonnoksia, rautatierakennusta, voima-asemia, maanviljelystöitä y.m. koskevia piirustuksia, joiden laatiminen on ollut ainakin satojen tuhansien, mutta kenties miljoonien asia. Saan huomauttaa Teille, herra ministeri, että sama yhtiö pyysi ja sai kaksi vuotta sitten luvan tutkia ja linjoittaa Petsamon radan kulkureitin, silloinkin kokonaan omalla kustannuksellaan.
Syntyi hiljaisuus. Esittelijän tyyni käytös ja varma sanavalmius tuntuivat suuresti tehoavan ministeriin. Pari kolme minuuttia sai sikari itsekseen savuta ja ministerin omituisesti avautuneet silmät näyttivät tuijotuksellaan naulitsevan esittelijän seinään. Ihmeekseen esittelijä huomasi, että hänen esimiehensä oli mitä suurimmassa määrin ällistynyt, tämä samainen kuuluisa kulkulaitosministeri, joka saattoi hiukan hermostua, hiukan suutahtaa, mutta joka ei joutunut sanattomaksi kenenkään edessä eikä mistään hämmästynyt.
Kun äänettömyyttä yhä kesti, alkoi esittelijä menettää henkistä tasapainoansa. Ministerin yhtämittainen ja kummallinen tuijotus vaikutti hänen hermostoonsa niin, että hänen oli vaikeata liikkumatta seisoa alallaan. Kun hän viimeinkin ryhtyi puhumaan, ei hän voinut estää ääntään omituisesti väräjämästä.
— Itse anomus ei ole pitkä, sanoi hän kaivaen paperia salkustaan. Mutta se ei myöskään semmoisenaan pysty tekemään vakuuttavaa vaikutusta. Vasta siihen liittyvien asiakirjojen ja suunnitelmien tarkastelu kykenee antamaan painoa sen yksinkertaisille ja, myönnän kyllä, mielettömiltä tuntuville sanoille.
Ja kumartaen esittelijä ojensi ministerilleen sen merkillisen anomuskirjan, jonka vaikutus sittemmin oli käänteentekevää laatua sangen monille maamme elämänkehityksen haaroille.
Valtioneuvostolle.
Aina siitä asti, jolloin Suomen Tasavallan omistusoikeus n.s. Petsamon maahan Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä tehdyssä rauhansopimuksessa v. 1920 vahvistettiin, on kysymys Etelä-Suomen yhdistämisestä rautatien avulla Petsamon jäämerensatamaan ollut maallemme ja eritoten liike-elämällemme päivänpolttava. Millään taholla ei ole voitu kieltää sitä suurta merkitystä, mikä mainitulla radalla tulisi olemaan, se kun avaisi sekä Atlantille että Siperiaan suuntautuvat kauppatiet ja uuden kulkusuunnan Jäämeren kalastuksen tuotteille, tukisi mitä edullisimmalla tavalla puutavarateollisuuden, vuoritöiden, mutta myöskin maanviljelyksen kehitystä Pohjois-Suomessa ja olisi monella muullakin tavalla siunaukseksi maamme elinkeinoelämälle. Rahataloudellisista syistä ei Valtio ole näihin saakka kuitenkaan voinut ryhtyä rakentamaan mainittua rataa, jonka valmistukseen liittyy huomattavia vaikeuksia ja jonka kannattavuus varsinkin alussa saattaa olla epäilyksenalaista. Kun ei ole vakuuttavia toiveita valtiovarain sellaisesta lisääntymisestä, että mainitun radan rakennustöihin voitaisiin lähitulevaisuudessa ryhtyä, saa Osakeyhtiö Petsamo kunnioittaen anoa, että Valtioneuvosto harkitsisi oikeaksi myöntää yhtiöllemme oikeuden rakentaa Etelä-Suomea ja Petsamon satamaa yhdistävän rautatien seuraavilla ehdoilla:
Yhtiö rakentaa radan kokonaan omalla kustannuksellaan, sitoutuen saattamaan sen käyttökuntoon viiden vuoden kuluessa, laskettuna rakennusluvan myöntämispäivästä.
Kun yhtiön tutkituttama ratalinja melkoisesti poikkeaa niistä suunnitelmista, joita Valtion asettama rautatiekomitea aikaisemmin on esittänyt, saa yhtiö huomauttaa, ettei se radan kulkusuuntaan nähden katso voivansa poiketa suunnitelmistaan; muista seikoista on yhtiö valmis neuvotteluihin Valtion edustajain kanssa.
Niinpian kuin rata on avattu yleiselle liikenteelle, luovuttaa yhtiö sen ilman korvausta, henkilökunta ja liikkuva kalusto mukaan luettuna, Valtion haltuun, sitoutuen samalla korvaamaan Valtiolle kaiken sen tappion, minkä liikenne mainitulla radalla mahdollisesti tuottaa kymmenenä ensimäisenä vuotena radan avaamispäivästä lukien.