Heti Rovaniemelle jäi suuri osa. Siellä, lukuunottamatta alituista tarveaineiden vastaanottoa, jakoa ja lähetystä, rakennettiin rautatiesiltaa Kemijoen yli. Siellä liikkuivat insinöörit mittauskojeineen, kivimiehet porasivat ja räjäyttelivät punaisten merkkilippujensa luona, kitisevät vintturit ja nostokoneet heiluttivat ilmassa suunnattomia profiilirautoja ja kiviä, niittauskoneet sihisivät ja hehkuivat. Ja vesihirviöitä muistuttavat sukeltajat, kummallisine silmineen, pukuineen ja hengitysletkuineen laskeutuivat virran aaltoihin, jotka ikäänkuin pelon ja ihmetyksen vallassa sulkivat heidät asumattomilta tuntureilta periytyneeseen hiljaisuuteensa.
Kemijärven metsänkaatajia lisättiin. Tuhansia hehtaareja käsittäviä aukeita alkoi syntyä, tarkoin noudattaen yhtiön viljelyssuunnitelmia. Patolaitoksia varten tehtiin jättiläismäisiä raivaustöitä jokivarressa. Kaikkialla hääri yhtiön maanmittareita ja kivimiehiä.
Suurin osa työmiehistä hävisi korpiin. Heitä virtasi kaikkialle, telefoonimiehinä, metsänkaatajina, ajomiehinä, linjan raivaajina. Työn pauhu, kuume ja hälinä oli täyttänyt koko Pohjolan.
II.
Kesällä työt järjestettiin kolmeen vuoroon ja työväkeä lisättiin yhä ja yhä.
Mutta kaikkialle kerääntyi kuin taikavoimasta A. Liirin onttoja sementtilevyjä, joita yhtiön laivat kuljettivat Amerikasta Petsamoon ja Kemiin. Niitä ladottiin vaunuihin kuin kivilaattoja, ne olivat keveitä ja käytännöllisiä. Tuossa tuokiossa pantiin niistä työväenasunnot kasaan ja nämä asunnot olivat hyviä, helposti puhdistettavia ja hauskan näköisiä. Sitäpaitsi niitä voitiin mukavasti siirtää.
Työmiesten elämä oli järjestetty sotilaalliseen tapaan. Yhtiö piti huolen heidän ruuastaan, hankki keittiöt, kenttäkeittiöt, kokit, osti vuoteet, sänkyvaatteet, yleensä kaikki, mitä välttämättä tarvittiin. Mutta samalla se vaati ankaraa puhtautta ja järjestystä. Oli palkatuita järjestysmiehiä, jotka eivät tehneet muuta kuin kulkivat työväen asunnoissa katsomassa, olivatko kaikki paikat asianmukaisessa kunnossa. Huolimattomia sakotettiin ankarasti ja sakkorahat lankesivat sairasapukassan hyväksi. Oli selvää, ettei yhtiö sallinut työmiestensä tuoda lapsiaan ja vaimojaan näihin asuntoihin. Asunnot eivät olleet siten laaditutkaan, että se olisi ollut mahdollista. Ne muistuttivat parakkeja, joissa asui kymmenkunta työmiestä kussakin, toisissa enemmänkin.
Kemijärvelle, Petsamoon, Kolttakoskelle ja Töllevin varastopaikalle syntyi näistä asunnoista kokonaisia kyliä, milteipä kaupunkeja. Niissä oli erinomaisesti järjestetyt sidehuoneet ja sairaalat, saunat, kirjastot ja lukusalit. Sunnuntaisin yhtiön palkkaamat luennoitsijat pitivät esitelmiä, mutta ne eivät puhuneet puolueasioista, eivätkä ihanteista, vaan pelkästään käytännöllistä elämää ja ammattityötä koskevista seikoista. Pakollisissa iltakouluissa, joihin vapaavuorossa olevien oli mentävä, opetettiin laskentoa, kirjoitusta ja ammattiaineita.
Pohjois-Suomen lentojätkät kiroilivat ja ravistelivat takkuisia päitään. Mutta yhtiön järjestysmiehet, jotka kulkivat kaksi revolveria vyöllä joka paikassa, ottivat heiltä kortit pois ja panivat heidät paikkaamaan takkejaan ja housujaan. Järjestys oli niin ankara, etteivät miehet saaneet ruokaa, ennenkuin olivat erityiselle valvojalle näyttäneet, että kädet olivat puhtaat.
Ja työväkeä yhä vain lisättiin.