* * * * *
Työhuoneessaan Rovaniemellä istui insinööri Jäkälä aamusta iltaan, melkeinpä yötkin, alituisessa touhussa. Hänen silmänsä olivat yhtä kirkkaat kuin ennenkin, hänen poskillaan oli usein kuumeen punaa, mutta hän ei väsynyt koskaan, eikä hän näyttänyt kiihtyvän koskaan. Yhtämittaa tuli sähkösanomia, yhtämittaa pärisi puhelin, mutta hänen hermonsa kestivät hyvin, eipä hän näyttänyt edes erityisemmin kiirehtivän.
Nyt tuli Aune rouva hänen työhuoneeseensa. Rouva ei sanonut mitään, ei koettanutkaan puhutella työn yli kumartunutta miestään, otti vain hellävaroen, mutta varmasti kynän hänen kädestään, nosti käsivarresta hänet seisomaan ja sanoi:
— Aamiainen on pöydässä, Antti.
Oli koomillista nähdä, kuinka insinööri ensin, niin kauan kuin hänen ajatuksensa olivat työssä kiinni, vaistomaisesti koetti taistella häntä vastaan. Hänen kulmansa rypistyivät hieman ja eräänlainen kärsimättömyyden ilme levisi hänen kasvoilleen. Mutta sitten hän vilkaisi vaimoonsa ja alistui heti kuin lapsi.
Tällä kertaa ei rouvalla kuitenkaan ollut onnea. Juuri kun hän oli saamassa miehensä ulos ovesta, ilmaantui lähettipoika toiselle ovelle ja ilmoitti, että kolme herraa tahtoi tavata insinööriä.
— Keitä he ovat? kysyi Jäkälä.
— Työnantajien edustajia Oulusta.
— Pyydä heitä sisään.
— Mutta ruoka ensin, Antti! Voivathan he odottaa.