— Ei. En voi antaa heidän odottaa. Tulen aivan heti, Aune. En luule, että heillä on paljoa sanomista.
Silloin Aune rouva tiesi, että oli joutunut alakynteen, eikä yrittänytkään horjuttaa miehensä päätöstä.
Mutta työnantajien edustajat esittivät asian, joka ei suinkaan ollut vähäinen. Se oli kokonainen syyte- ja valituskirjelmä.
Oliko Petsamo Oy. ollenkaan selvillä siitä, että se oli tukehuttamaisillaan koko Pohjois-Suomen teollisuuden? Ei tarvinnut muuta kuin tarkastaa esim. puuteollisuutta. Yhtiön ratasuunnitelma oli ensinnäkin kohottanut metsien hinnat kuulumattomiin maan pohjoisilla seuduilla. Yhtiön käyttämä suunnaton työntekijäin määrä sai aikaan puutteen työväestä. Mutta ei siinä kyllin. Ilman pakkoa yhtiö oli ruvennut maksamaan niin hyviä palkkoja, että se oli saattaa työnantajat epätoivoon. Samanlaisia, vieläpä parempia palkkoja vaadittiin nyt heiltä. Työväestö muutti pois heidän palveluksestaan, se ei enää ollut tyytyväinen asunto-oloihinsa, se vaati niin suurisuuntaisia ruokailu-, puku- ja pesuhuoneita, ettei sellaisia voitu laittaa. Ja aina se viittasi esimerkillisesti Oy. Petsamoon, joka kuitenkin työskenteli korvessa. Mutta se ei ottanut huomioon, ettei heillä, työnantajilla, ollut Oy. Petsamon miljaardeja.
— Mihin oikeastaan tahdotte tulla? kysyi insinööri Jäkälä lyhyesti.
— Tahdomme osoittaa, että yhtiönne, joka väittää toimivansa maan etuja silmälläpitäen, kuitenkin tappaa pienemmät teollisuuden harjoittajat aito trustimaisella tavalla.
— Tarkoitatteko siis, että yhtiön olisi lopetettava rakennustyönsä?
— Emme suinkaan! Ei tietenkään! Mutta yhtiö voisi palkkaukseen nähden noudattaa meidän taksaamme. Ja yhtiö voisi jättää kokeilematta sen nähdäksemme kommunistisen työjärjestelmän, jonka se nyt on omaksunut suunnattomaksi tappioksi itselleen ja meidän tuhoksemme. Se ei kuitenkaan muuta vaikuta kuin tyytymättömyyttä työväen luokassa.
— Onko vielä jotakin? kysyi insinööri jäätävän kylmästi.
Silloin vieraat vaikenivat ja syntyi hiljaisuus.