Jo toisena myrskypäivänä Jäkälä sai Norjasta sähkösanoman. Muonalaivat olivat poikenneet norjalaiseen satamaan. Ne eivät mitenkään uskaltaneet Jäämerelle, joka oli täynnä suuria ajojäitä ja ärjyviä kuohuja.
Puhelinlinjat olivat poikki, Jäkälä ei enää päässyt Johanssonin ja Kivimäen yhteyteen. Mutta Kyröön asti hän pääsi. Hän käski viemään eteenpäin määräyksen, että ruoka-annoksia oli äärimmilleen supistettava ja kuria kovennettava. Itse hän lupasi tulla "ylös" niin pian kuin mahdollista.
Häntä kiellettiin lähtemästä.
— Ette mitenkään nyt pääse, varottivat asiantuntijat.
— Täytyy päästä, kuului vastaus.
Puhelimitse hän järjesti kyydit, veti sudennahkaturkkinsa ylleen ja ajoi sitten yötä päivää, revolverilla uhaten kyyditsijöitään, syöden ja nukkuen reessä.
* * * * *
Lumimyrsky kesti taukoamatta neljä päivää, viidentenä se yltyi, jos mahdollista, vieläkin rajummaksi ja sitten, yöllä, se äkkiä lakkasi.
Heti se katkaisi puhelinlinjat. (Seikka, joka sittemmin vaikutti sen, että korkeajännitysjohdon teräksisiä kannatinköysiä lujennettiin.) Merkillistä kyllä yhteys säilyi viimeksi pisimmällä matkalla, Nautsisuvannon ja Töllevin välillä. Sillä linjalla se katkesi vasta toisena päivänä.
Insinööri Johansson valitsi viisitoista hyvää hiihtäjää ja ajoi heidät Kolttakoski—Töllevin välille korjaamaan puhelinjohtoa. Se osottautui kuitenkin varsin vaikeaksi tällaisessa jumalan ilmassa. Lanka oli maassa pitkiä matkoja ja monesta paikasta, suuret puut olivat kaatuessaan taittaneet pylväitäkin. Pahinta haittaa teki kuitenkin pimeys ja kylmyys. Mutta yöllä, toista myrskypäivää vasten, linja oli kuin olikin hetkisen kunnossa.