Johanssonin muonanhakumiehet palasivat Norjan puolelta puolikuolleina kylmästä ja vaatteet ja parta paksun jääkerroksen peitossa. Heidän kuormissaan oli ruokaa tuskin päiväksikään. Norjalaiset eivät voineet hädänkään nimessä ruveta elättämään "kokonaista kansakuntaa", heillä alkoi olla puute itselläänkin.
Juuri silloin telefoonimiehet ilmoittivat, että linja oli kunnossa.
Johansson soitti.
— Halloo. Onko Grönberg?
— Minä juuri.
— Onko teillä yhteyttä muuanne?
— On Nautsiin. Petsamon lanka on poikki.
— Ja mitä kuuluu Nautsiin?
— Työt on täytynyt keskeyttää ilman takia. Kaikki ruoka lopussa. Insinööri Latva on sulkenut miehet kämppiin ja pannut vartiat pitämään huolta siitä, että he eivät pääse laumoittumaan. Kaikki on rauhallista, mutta mieliala alkaa painua.
— Oletteko lähettänyt ruokaa sinne?
— Millä keinoin, herran nimessä? Luuletteko junan nyt pääsevän kymmentä metriä! Ja varastot ovat lopussa.