Ainahan löytyi rikkaalla mielikuvituksella varustettuja henkilöitä, jotka toimettomuuden vaikutuksesta liioittelivat vaaraa ja kylvivät ympärilleen levottomuutta, kiihoittaen toisia mielettömiin hankkeisiin. Laumoittuminen oli ensi kädessä ehkäistävä. Järjestysmiehet kulkivat revolverit vyöllä valvomassa, että määräyksiä noudatettiin.
Toinen myrskypäivä kului hitaasti. Kun puhelinyhteys oli katkennut, ei ollut muuta tehtävää kuin odottaa.
Kolmantena päivänä lähetettiin kaksikymmentä linjamiestä tarpeellisine työkaluineen ja kenkäpuhelimella varustettuina Tölleviä kohti. Iltapäivällä nämä ilmoittivat Niilijärveltä, että johto oli siellä maassa varsin pitkältä ja poikki monesta kohden, mutta että he saisivat sen korjatuksi jonkun tunnin kuluessa. Mutta mikä tärkeämpää, he olivat yhteydessä junan kanssa, joka vuorokausi sitten oli lähetetty Töllevistä, mutta jäänyt auttamattomasti kiinni Porojärven eteläpuolelle noin 50 kilometrin päähän Nautsisuvannolta. Junassa oli kenttäpuhelin, mutta yhteys Tölleviin oli poikki.
Insinööri Latva lähetti kaksikymmentä hevosmiestä lapioilla ja kangilla varustettuina Porojärveä kohti. Ei saanut hätäillä. Kuormat pieniä ja keveitä. Matkaan!
Mutta neljännen päivän iltaan mennessä eivät he vielä olleet palanneet. Hiipivä nälkä ahdisti odottajia, se kävi yhä kiusaavammaksi, yhä enemmän se alkoi herättää pelkoa ja levottomuutta.
Turhaan hyvätuulinen Latva kehuskeli:
— Ei hätääkään, pojat. Ihminen kestää syömättä neljäkymmentä vuorokautta, irlantilainen Mac Swiney kesti yli seitsemänkymmentä. Me saamme ruokaa jo muutaman tunnin kuluttua.
Annokset olivat niin mitättömiä, että ne kiihoittivat, eivätkä suinkaan tyydyttäneet. Useiden järjestysmiestenkin mieli masentui, ja laumoittuminen, jota Latva oli yrittänyt estää, alkoi siten, että miehet vaeltelivat kämpästä kämppään, tärkeällä asialla, katsomassa veljeään, sukulaistaan, lainaamassa kirjaa.
Illalla palasivat linjamiehet. He eivät olleet saaneet linjaa kuntoon; kun he korjasivat sen yhdestä kohden, niin myrsky katkaisi sen toisaalta. Mutta he olivat olleet Töllevinkin kanssa yhteydessä kenttäpuhelimellaan. He tiesivät, että junassa oli verrattain vähäinen ruokavarasto ja että Töllevistä ei ollut enempää odottamista.
Silloin alkoivat tyytymättömien ajatukset saada varman suunnan. Jos kerran juna oli jäänyt kiinni Nautsiin yrittäessään, jäisi se kiinni myöskin Petsamon ja Töllevin välillä. Vaikka siis laivoja tulisikin Petsamoon, ei tänne asti saataisi ruokaa mitenkään kulkemaan. Ei ainakaan myrskyn kestäessä, ja jumala ties kuinka kauan sitä jatkuisi. Ja entä myrskyn loputtua! Kestäisi varmaankin viikon, ennenkuin rata saataisiin selväksi.