— Älkää huoliko heittäytyä toimettomiksi, pojat, koetti Johansson innostaa työmiehiään. — Ettehän te kuitenkaan mahda mitään. Mutta ikävä teidän tulee ja enemmän nälkä, jos rupeatte vetelehtimään. Vannon, että kaikki, mitä hyväksenne voidaan tehdä, se myöskin tehdään.

Mutta Johansson itse ei saanut ollenkaan nukkua näinä vaikeina aikoina. Yhtä mittaa juoksi hänen luonaan insinöörejä ja työnjohtajia. Työmiehet alkoivat olla tyytymättömiä ja nurista. Hänen piti olla joka paikassa rohkaisemassa, kiihoittamassa, laskettelemassa sukkeluuksia, näyttämässä iloista naamaa. Vuoteeseen hän ei yrittänytkään mennä, vaan torkkui työhuoneensa sohvalla, milloin ei ryypiskellyt väkevää teetä unensa poistamiseksi.

Milloin vaan telefoonijohto oli kunnossa, soitti rouva Jäkälä hänelle monta kertaa päivässä, kutsui Koskilinnaan ja kyseli kuulumisia. Mutta Johansson ei voinut muuta kuin rohkaista häntä ja lähettää miehiä linjalle korjaamaan puhelinlankoja, jotka myrsky yhä uudestaan ja uudestaan viskasi maahan. Siinä sai nyt Aune rouva itsepäisyydestään! Olisi mennyt etelään, kuten Antti oli ehdottanut. Täällä oli muka viihtyisämpää, hänelle, hennolle naiselle! Talvi oli ihana ja erämaan rauha lumoava! No niin, mutta nyt hän sai nähdä millaista se talven ihanuus oli… Vaikka Johansson kiitti tietysti sydämestään, että oli saanut tänne yksinäisyyteen sellaisen seuratoverin.

Turhaan Johansson yritti Norjan puolelta lisää muonavaroja. Jäämeri oli sellaisessa raivossa, että norjalaiset käsittivät omienkin muonalaivojensa viipyvän ja alkoivat jo katua, että olivat antaneet senkään vertaa. Työ sujui kuitenkin keskeytymättä neljä päivää; viidentenä, viimeisenä myrskypäivänä miehet lopettivat työnsä ja nurina muuttui uhkaavaksi.

Taajoja työläisparvia liikkui levottomina tuiskussa. Johansson kutsutti heidät koolle suojaiseen paikkaan, voima-aseman avaraan pihaan.

— Mitä te nyt aiotte? Miksi jätitte työnne? hän kysyi.

— Kuinka me olisimme jaksaneet nälkäisinä työskennellä!

— No niin, sen voin ymmärtää. Mutta miksi ette sitten makaa kämpissänne kaikessa rauhassa? Miksi liikutte tuiskussa? Tiedättehän, että ihminen kylmässä kuluttaa paljon enemmän ravintoa kuin lämpimässä.

— Me lähdemme Norjaan.

— Ja entä sitten! Tiedättehän, että olen kuljettanut nenänne eteen kaiken, mitä sieltä lähtee.